Varusteleka pyrkii Naton myötä ulkomaille

Yritys alkaa valmistaa varusteita maailman käytetyimmässä maastokuviossa.
Varustelekan myymälä Helsingissä. Kuva on vuodelta 2018. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Varustelekan myymälä Helsingissä. Kuva on vuodelta 2018. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Sotilas- ja ulkoiluvarusteiden erikoisliike Varusteleka tähtää yhä voimakkaammin kansainvälisille markkinoille ja hakee erityisesti kasvua kansainvälisestä sotilas- ja viranomaismyynnistä.  Yritys kertoo asiasta tiedotteessa.

Tämän edistämiseksi Varusteleka alkoi valmistaa omia sotilasvaatteitaan ja -varusteitaan maailman käytetyimmässä MultiCam-maastokuviossa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Varustelekan sotilaskamppeet on tehty ammattisotilaiden vaativiin tarpeisiin, ja yrityksen mukaan ne soveltuvat ominaisuuksiensa ja materiaaliensa puolesta käytettäväksi ympäri maailmaa. Laajempaa maailmanvalloitusta on Varustelekan mukaan kuitenkin hidastanut se, että niitä on saanut vain suomalaisissa maastokuoseissa ja vihreänä. Vaikka suomalaisella M05-maastokuviolla on omat kannattajansa maailmalla, kansainväliseen B-to-G-myyntiin se ei sovellu.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Eri mailla on Varustelekan mukaan toki omatkin kuvionsa, mutta MultiCam on yksi sotilasvarusteiden kansainvälisistä standardeista, jota käyttävät useat yksiköt Yhdysvaltain aselajeissa sekä monet Nato-jäsenvaltiot ja Naton kansainväliset kumppanit. Se on suosittu myös viranomaisten ja viranomaiserikoisyksiköiden keskuudessa, jopa Suomessa. Varusteleka on kovaa vauhtia kasvattamassa sotilas- ja viranomaismyyntiä ja tähtää isompiin kansainvälisiin sopimuksiin ja Nato-markkinoille.

– Suomen Nato-jäsenyyden myötä meillä on jopa velvollisuus varustaa liittolaisemme mahdollisimman hyvin, Varustelekan toimitusjohtaja Jari Laine sanoo tiedotteessa.

Varustelekan mukaan se aikoo jatkaa suomalaisen M05-maastokuvion ja yksiväristen tuotteiden pitämistä valikoimissaan myös jatkossa. Yrityksen mukaan Suomi pysyy jatkossakin sille tärkeänä markkina-alueena, mutta nykyisessä taloustilanteessa markkinoiden laajentaminen ulkomaille on elintärkeää.

Korttien sulkeminen ja internet-häiriöt ovat lisänneet epäluottamusta pankkeihin.
STTK:n ekonomistin mukaan sopeutustoimet heikentävät talouskehityksen mahdollisuuksia.
Työntekijöiden määrä kasvoi etenkin Länsi- ja Pohjois-Suomessa.
Mainos