Varjolaivaston alus nähty kaasuputken luona Itämerellä

Puolassa seurataan laivan liikkeitä.
Rahtilaiva. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Rahtilaiva. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Venäjän varjolaivastoon kuuluva aluksen on nähty kiertelevän kaasuputken ympärillä Itämerellä, kertoo Puolan yleisradio TVP World.

Putki kuljettaa kaasua Norjasta Puolaan. Puolan ulkoministeriö on vahvistanut tiedon aluksesta.

Venäjän varjolaivasto viittaa aluksiin, jotka kuljettavat öljyä ja muita öljytuotteita kansainvälisten pakotteiden kiertämiseksi.

Suomen viranomaiset takavarikoivat viime joulukuussa Eagle S -aluksen, jonka epäillään vaurioittaneen Estlink 2 -sähkökaapelia.

 

Yhä useampi alus on siirtynyt Venäjän lipun alle.
Ilmavoimien päivystyshävittäjät tunnistivat Venäjän sotilaskoneita kansainvälisessä ilmatilassa.
Jarno Limnellin mukaan myös Suomessa tulee kiinnittää huomiota tärkeiden kohteiden suojaamiseen.
Mainos