Verkkouutiset

Vantaan yli 400 miljoonan euron ratikan uskotaan rahoittavan osin itsensä – alueelle odotetaan valtavasti tulijoita

Raitioliikenteen on määrä alkaa vuonna 2029.
Petri Lajunen
Petri Lajunen
Extra
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vantaalle tulee ratikka. Päätös nuijittiin pöytään viiden tunnin kokoustamisen jälkeen maanantaina.

Vantaalle on suunniteltu ratikkaa jo vuodesta 1992, mutta vasta vuosituhannen vaihteen jälkeen hanke on pienin askelin nytkähdellyt eteenpäin. Suunnitelman mukaan ratikan pitäisi olla liikkeellä vuonna 2029.

Reitti kulkee Mellunmäestä Tikkurilaan ja Tikkurilasta Jumboon ja lentoasemalle. Pituudeltaan se on valmistuessaan 19 kilometriä. Pysäkkejä raitiovaunulinjalle tulee yhteensä 27 kappaletta ja vuonna 2030 sitä on laskettu käyttävän noin 31 000 matkustajaa vuodessa. Vantaan ratikka tulee nykyisen bussin numero 570 runkolinjan tilalle.

Raitiovaunulinjan kustannus on yhteensä 606 miljoonaa euroa, joka jaetaan kolmeen osaan.

– Rakentaminen maksaa Vantaalle 414 miljoonaa euroa, Helsingin kaupunki maksaa ratikasta 15 miljoonaa euroa ja valtion osuus on 177 miljoonaa euroa. Se on MAL-suunnitelman mukainen 30 prosentin valtion osuus, Vantaan ratikan hankejohtaja Tiina Hulkko Vantaan kaupungilta sanoo Verkkouutisille.

Vantaalla on laskettu, että raitiovaunu tuo alueelle aivan uutta elinvoimaa asukkaiden ja työpaikkojen muodossa. Ratikan uskotaan rahoittavan osin itsensä, kun lapsiperheet siirtyvät palveluiden perässä ratikkalinjan varrelle.

– Ratikka rahoitetaan ensin lainalla. Nostamme lainaa ja maksamme sillä ratikan rakentamisen ja laina-aika on 25 vuotta. Rahoituskustannuksia katetaan kiinteistötaloudellisilla tuotoilla, joita olemme arvioineet ratikasta syntyvän, Hulkko sanoo.

Hulkon mainitsemiin kiinteistötaloudellisiin kustannuksiin kuuluu muun muassa se, että vuoteen 2050 mennessä oletetaan, että ratikkalinjan lähellä asuvien asukkaiden määrä yli tuplaantuu. Tällä hetkellä alueella asuu 56 000 asukasta, ja vuoteen 2050 mennessä Vantaa olettaa alueella asuvan 126 000 ihmistä.

Vantaan ratikka rakennetaan keskelle kaupunkia. Sen uskotaan lisäävän Vantaan vetovoimaa sekä asukkaille ja luovan lisää työpaikkoja.

– Uusia asukkaita on suunniteltu kaavarungossa koko ratikan reitille. Jonkin verran muutto painottuu reitin länsipäähän Aviapolikseen, mutta myös Itä-Vantaalle Hakunilan ja Länsimäen alueille odotamme kehitystä.

Länsimetron myötä moni vanha bussilinja poistui käytöstä, ja osalla vantaalaisista saattaa olla huoli käykö näin myös Vantaalla. Vantaan ratikan myötä yksi bussin runkolinja poistuu käytöstä, mutta Hulkko kertoo, että muita muutoksia bussilinjoihin ei ole suunniteltu ja bussipysäkit tulevat raitiovaunupysäkkien väliin.

Vantaalla parannetaan samaan aikaan liikkumismahdollisuuksia sekä kävellen että pyöräillen. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, että pysäkkien määrä vähenisi. Kaupunki haluaa kannustaa ihmisiä liikkumaan enemmän kävellen ja pyöräillen, ja mahdollistaa esimerkiksi kulkemisen Tikkurilasta Sipoonkorven kansallispuistoon nykyistä paremmin.

– Pyrimme siihen, että pysäkeille voisi tulla myös kauempaa kuin vähän kauempaa pyörällä tai kävellen. Pyörä- ja kävely-yhteyksiä parannetaan senkin vuoksi, että alueella olisi mukavampi liikkua. Pyrimme kokonaisvaltaiseen muutokseen liikkumisessa, vaikka et käyttäisi joukkoliikennettä niin olisi helpompi kulkea lähipalveluihin pyörällä ja kävellen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)