Valtionjohto keskusteli Venäjän GPS-häirinnästä

Suomi jatkaa läheistä yhteydenpitoa asiasta Nato-liittolaisten ja EU-kumppaneiden kanssa.
Presidentinlinna Helsingissä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Presidentinlinna Helsingissä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Tasavallan presidentti ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta (TP-UTVA) keskustelivat perjantaina 3. toukokuuta Venäjältä tulevista GPS-häiriöistä. Asiasta kerrotaan tasavallan presidentin kanslian tiedotteessa.

Suomi jatkaa läheistä yhteydenpitoa asiasta Nato-liittolaisten ja EU-kumppaneiden kanssa.

TP-UTVA keskusteli myös Puolustusvoimien osallistumisesta kansainväliseen harjoitustoimintaan. Suomen Nato-jäsenyys, syvenevä puolustusyhteistyö Yhdysvaltojen, Ruotsin, Norjan, Ison-Britannian ja muiden tärkeiden liittolaisten kanssa, sekä turvallisuusympäristössä tapahtunut merkittävä muutos vaikuttavat Puolustusvoimien kansainväliseen harjoitustoimintaan.

Harjoitustoiminnan luonne on muuttunut, ja liittolaiset harjoittelevat Suomessa yhä useammin. Harjoituksilla vahvistetaan liittokunnan ja Suomen puolustusta sekä lisätään liittolaisten tuntemusta pohjoisen toimintaympäristöstä.

Antti Häkkänen ei ole ensimmäinen EU-maan ministeri, joka on Israelin vierailun yhteydessä tavannut ministeri Israel Katzin.
Mikko Savolan mukaan Israelin-matkaan liittyvä epäluottamuslause ontuu.
Studiossa vieraana Venäjä-tutkija Arto Luukkanen.
Mainos