Valtion omistamista ja Metsähallituksen hallinnoimista maa- ja vesialueista puhutaan paljon, kun pohditaan yhteiskunnalle asetettujen moninaisten tavoitteiden saavuttamista. Näitä valtion omistamia maa- ja vesialueita on yhteensä 12,6 miljoonaa hehtaaria, mikä on lähes kolmannes Suomen koko pinta-alasta.
Keskustelua herättää erityisesti valtion metsien taloudellinen hyödyntäminen. Metsähallitus harjoittaa metsätaloutta 3,5 miljoonan hehtaarin alueella, ja tästä kokonaisuudesta vastaa tytäryhtiö Metsähallitus Metsätalous Oy. Yhtiötä koskevan lain mukaan se harjoittaa metsätaloutta valtion monikäyttömetsissä ja toimittaa puutavaraa asiakkaille, huolehtien samalla yhteiskunnallisten velvoitteiden toteuttamisesta. Miksi kirjoitan tästä aiheesta juuri nyt? Siksi, että siirryin lokakuun alussa yhtiön palvelukseen pitkän, lähes 15 vuotta kestäneen metsäteollisuusrupeaman jälkeen.
Valtion monikäyttömetsissä sovitetaan yhteen erilaisia tavoitteita. Niinpä puuntuotannon ohella niissä retkeillään, metsästetään, poimitaan marjoja ja sieniä sekä harjoitetaan elinkeinotoimintaa, kuten poronhoitoa ja matkailupalveluja. Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen on kiinteä osa monitavoitteista metsien hoitoa ja yksi Metsähallituksen yhteiskunnallisista velvoitteista.
Kaiken toiminnan taustalla ovat viiden vuoden välein laadittavat luonnonvarasuunnitelmat, jotka ovat uniikkeja koko Euroopan mittakaavassa. Suunnitelmat laaditaan yhdessä sidosryhmien ja kumppanien kanssa, ja ne sisältävät valtion maihin ja vesiin liittyvät tavoitteet ja toimenpiteet. Parhaillaan laaditaan suunnitelmaa saamelaisten kotiseutualueen eteläpuoliseen Lappiin. Alueelliset erityispiirteet otetaan siis vahvasti huomioon. Valtion metsien hakkuusuunnitelmatkin sisältyvät näihin alueellisiin suunnitelmiin.
Metsähallituksen yhteiskunnallisiin velvoitteisiin kuuluu myös työllisyyden edistäminen. Valitettavasti monikäyttömetsien työllistävä ja aluetaloudellinen merkitys unohtuu usein, kun puhutaan valtion metsiä koskevista tavoitteista. Tämä kävi selvästi ilmi myös Kantar Agri Oy:n (Maaseudun Tulevaisuus 25. elokuuta) tekemässä selvityksessä, jonka mukaan 30 prosenttia suomalaisista lopettaisi hakkuut valtion metsistä suojelutavoitteiden saavuttamiseksi. Pääkaupunkiseudulla prosentti kipusi 41:een. Vastaus suoraan kysymykseen kuulosti todennäköisesti yksinkertaiselta ja helpolta ratkaisulta ilman pohdintoja seurausvaikutuksista.
Vain kuukausi myöhemmin valtion metsien rajoittamista ehdotettiin hiilinielujen pelastamiseksi, kun Markku Ollikainen, Juha Honkatukia ja Timo Pukkala julkaisivat Koneen Säätiön rahoittaman raportin Kansantaloudellisesti tasapainoinen nielupolku Suomen hiilineutraalisuustavoitteen saavuttamiseen. Valtion monikäyttömetsien hakkuiden vähentäminen ”maltillisesti” eli kolmasosalla olisi kirjoittajien mukaan tehtävissä poliittisella päätöksellä. Kuulostaa jälleen yksinkertaiselta.
Valtion monikäyttömetsien luomien työpaikkojen määrä metsäsektorilla on noin 3 600, ja kerrannaisvaikutuksineen määrä nousee 6 900:aan. Kokonaisuudessaan valtion metsätalouden epäsuorat aluetaloudelliset vaikutukset ovat vuosittain noin 3,7 miljardia euroa. Vaikutukset ovat isoimmat siellä, missä valtion metsätkin pääosin sijaitsevat eli Itä- ja Pohjois-Suomessa. Sinne iskisivät rajuimmin myös valtion metsien hakkuiden vähentäminen tai lopettaminen. Korvaavia työpaikkoja olisi kovin vaikea löytää.
Ilmastonmuutoksen hillintä ja monimuotoisuuden edistäminen ovat erittäin tärkeitä, ja aivan ytimessä valtion monikäyttömetsien hoidossa ja käytössä. Mutta niin on myös Metsähallituksen tehtävä alueellisena työllistäjänä. Juuri tästä syystä yhteensovittavia ratkaisuja etsitään ja kehitetään osana luonnonvarasuunnitelmia. Niiden mukaan toimitaan, eli luoden hyvinvointia metsistä ylisukupolvisesti.
