Valmet Automotive ilmoitti tämän vuoden keväällä päättyneiden muutosneuvotteluiden jälkeen, että vähennystarve Uudenkaupungin autotehtaalla on 940 henkilöä.
Markkinatilanteesta johtuneen työpaikkojen vähentymisen suurin vaikutus kohdistui Uudenkaupungin alueelle, mutta työpaikat vähenivät myös muun muassa Turussa, Laitilassa, Raumalla ja Porissa asuvilla, kertoo Varsinais-Suomen liitto.
Ratkaisuja tilanteeseen on haettu teollisuuden rakennemuutosryhmässä, jossa on ollut laaja edustus toimijoita eri sektoreilta sekä Varsinais-Suomesta että Satakunnasta kuten myös työ- ja elinkeinoministeriöstä.
Valtioneuvosto osoitti torstaina tilanteen hoitamiseen ja kasvun mahdollistamiseen rahoitusta 2,2 miljoonaa euroa. Lisäksi erillisellä päätöksellä kohdennetaan Uudistuva ja osaava Suomi: EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelmasta Varsinais-Suomeen 400 000 euroa ESR+-rahoitusta.
Rahoituksella tuetaan muun muassa työvoiman saatavuuden parantamista ja työttömyyden vähentämistä, tutkimus- ja kehittämistoimia, elinkeinorakenteen monipuolistamista sekä toimenpiteiden vaikuttavuuden seurantaa.
– Hallitus on huomioinut tilanteen vakavuuden sekä kuunnellut hyvin alueen näkemyksiä tilanteen ratkaisemiseksi. On hienoa, että tiukassa taloudellisessa tilanteessa on voitu osoittaa rahoitusta Vakka-Suomeen. Hallituksessakin nähdään mahdollisuus kasvuun ja elinkeinorakenteen monipuolistamiseen tulevaisuudessa. Tavoitteena on, että mahdollisimman moni työllistyy jatkossakin alueelle, painottaa teollisuuden rakennemuutosryhmän puheenjohtaja Ville Valkonen (kok.).
Uudenkaupungin kaupunginjohtaja Atso Vainion mukaan päätös on nähtävä ennen kaikkea julkishallinnon investointina, joka tuottaa uutta pysyvää kasvua ja minkä positiiviset vaikutukset näkyvät vielä senkin jälkeen, kun autoteollisuuden suhdanteet kääntyvät uuteen nousuun.
– Suunniteltujen toimenpiteiden positiiviset vaikutukset työllistymiseen taas heijastuvat nopeasti työttömyyden aiheuttamiin inhimillisiin ja rahallisiin kustannuksiin, hän sanoo.





