Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä laiksi väliaikaisista toimenpiteistä välineellistetyn maahantulon torjumiseksi annetun lain muuttamisesta on valmistunut.
Esityksessä ehdotetaan, että niin sanotun rajaturvallisuuslain voimassaoloa jatketaan 31.12.2028 asti. Laki on tullut voimaan heinäkuussa 2024, ja sen voimassaoloa on kerran aikaisemmin jatkettu.
Rajaturvallisuuslaki on säädetty perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella perustuslain 73 §:n mukaisena rajattuna poikkeuksena perustuslaista eli poikkeuslakina.
Lain sisältöön ei hallituksen esityksessä ehdotettu muutoksia, ja perustuslakivaliokunta arvioi lausunnossaan, että kyse on edelleen perustuslain mukaisesta rajatusta poikkeuksesta perustuslakiin.
Perustuslakivaliokunta arvioi lausunnossaan kysymystä lain voimassaoloajan pidentämisestä kahdella vuodella. Valiokunnan mukaan sen aikaisemmasta käytännöstä ei arviointitilanteiden eroavaisuuksien vuoksi ole johdettavissa selkeää kannanottoa poikkeuslain voimassaoloajan pituuteen nyt käsillä olevassa erityislaatuisessa tilanteessa, jonka ajallinen kesto ei ole ennustettavissa.
Keskeistä perustuslakivaliokunnan mielestä on, että lain ja myös sen voimassaoloajan välttämättömyys voidaan perustella.
Valiokunnan tiedotteessa todetaan, että Suomen turvallisuusympäristö on edelleen vakava ja vaikeasti ennakoitava. Laki on säädetty tilanteessa, jossa ei ole ollut muuta tehokasta keinoa torjua Suomen painostamista maahantulijoita hyväksikäyttämällä.
Lain hyväksymisen jälkeen voimaan tullut uusi lainsäädäntö on tuonut lisää keinoja maahantulon hallintaan, mutta lainmuutoksilla ei ole mahdollista ennalta torjua välineellistettyä maahantuloa.
Lausunnossa tarkastellaan kysymystä valtion täysivaltaisuudesta ja sen merkityksestä. Perustuslakivaliokunnan mukaan Suomen täysivaltaisuus on välttämätön ennakkoedellytys sille, että Suomi voi ylläpitää perustuslaillisen järjestelmänsä, oikeusvaltion sekä perustuslain keskeiset ratkaisut kuten perusoikeusjärjestelmän kokonaisuuden.
Valiokunta toteaa, että Suomi voi viime kädessä kansallisen perustuslain nojalla suojata valtion täysivaltaisuutta sitä vakavasti uhkaavalta vakavalta vaaralta.
Perustuslakivaliokunnan mukaan lain ehdotettua voimassaoloajan pidentämistä voidaan pitää välttämättömänä. Valiokunta kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että valtioneuvoston tulee seurata tarkasti niin turvallisuustilanteen kuin merkityksellisen oikeustilan mahdollisia muutoksia ja reagoida asiaan tarvittaessa lainsäädäntötoimin.
Perustuslakivaliokunnan mukaan estettä käsitellä nyt arvioitava poikkeuslaki kiireellisessä menettelyssä ei myöskään ole, jos säännöksessä tarkoitettu viiden kuudesosan vaatimus ääntenlaskennassa toteutuu.