Verkkouutiset

Open Doors Finlandin toiminnanjohtaja Miika Auvinen. LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN

Väkivalta kristittyjä kohtaan lisääntyi maailmanlaajuisesti

Kristittyjen kannalta kestämätön kehitys jatkuu Sahelin alueella Afrikassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Uskonsa vuoksi tapetuista kristityistä neljä viidesosaa sai surmansa Nigeriassa, kertoo Open Doors -järjestön vuoden 2024 World Watch List-vainoraportti.

Raportti listaa 50 valtiota, joissa kristityt kohtaavat voimakkainta vainoa. Nigeria (sijalla 6) sijaitsee ääri-islamismin ja itsevaltaisten hallintojen leimaamalla Saharan eteläpuolisella alueella. Alueen 26 valtiosta nyt jo 15 sijoittuu vainoraportin ylimmälle väkivaltatasolle.

Ulkomailta tuetut ääri-islamistit hyödyntävät valtioiden epävakautta Nigerian lisäksi esimerkiksi Burkina Fasossa (20) ja Somaliassa (2).

Malin (14) vuonna 2022 jättäneet Ranskan joukot korvautuivat venäläisellä Wagner-palkkasotilasryhmällä, joka on syyllistynyt toistuviin julmuuksiin. Positiivista kehitystä edustaa kuitenkin Malin kesäkuussa 2023 hyväksymä uusi perustuslaki, jossa kristityt tunnustetaan yhdeksi maan vähemmistöistä.

Väkivalta lisääntyi maailmanlaajuisesti

Joka seitsemäs maailman kristitty kokee vakavaa vainoa uskonsa vuoksi. Vainoraportin tutkimusjaksolla tapettiin noin 5 000 kristittyä uskonsa vuoksi, mutta todellinen määrä on todennäköisesti vielä suurempi.

Hyökkäykset kirkkoihin sekä kristillisiin kouluihin ja sairaaloihin – lähes 15 000 tapausta – seitsenkertaistuivat edellisestä raportointikaudesta. Kristittyjen pahoinpitelyjen ja uhkausten määrä – noin 43 000 tapausta – kasvoi kolmanneksella, ja koteihin tehtyjen hyökkäysten määrä liki viisinkertaistui yli 21 000 tapaukseen.

Kodeistaan häädettyjen tai paenneiden kristittyjen määrä kaksinkertaistui lähes 280 000:een.

Intian väkivaltatapaukset moninkertaistuivat

Intiassa (sijalla 11) kristittyihin kohdistuva väkivalta on lisääntynyt voimakkaasti kevään 2024 parlamenttivaalien lähestyessä. Kristittyjen kuolonuhrien määrä (160) yhdeksänkertaistui edellisestä raportointikaudesta.

Myös hyökkäykset kirkkoihin ja kristillisiin kouluihin (yli 2 200 tapausta) sekä kristittyjen koteihin (noin 5 900 tapausta) moninkertaistuivat. Lukujen voimakkaan kasvun taustalla on etenkin etnisten ryhmien uskonnolliseksi muuttunut yhteenotto Manipurin osavaltiossa. Väkivalta kohdistui lopulta kaikkiin kristittyihin etnisestä taustasta riippumatta.

Huolestuttava uskonnonvapauskehitys jatkuu myös Kiinassa (19), jossa suljettiin WWL2024-vainoraportin mukaan arviolta noin 10 000 kirkkoa.

Kommunistihallintojen rajoitukset kiristyvät myös osassa Väli- ja Etelä-Amerikan maita. Peräti 20 sijaa nousseessa Nicaraguassa (30) kansalaisvapauksia puolustanut piispa Rolando Álvarez menetti kansalaisuutensa ja sai 26 vuoden vankeustuomion helmikuussa 2022.

Open Doors on kansainvälinen, poliittisesti sitoutumaton ja ekumeeninen avustusjärjestö, joka palvelee vainottuja kristittyjä yli 70 kohdemaassa. World Watch List-raportti seuraa kristittyjen uskonnonvapauden ja seurakuntaan kohdistuvan vainon toteutumista eri maissa. Tutkimus käsittää 50 maata, joissa kristityt kokevat vakaumuksensa vuoksi eniten vainoa. Raportti julkaistiin ensimmmäisen kerran vuonna 1993.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)