Vakava varoitus korkeiden mastojen TikTok-haasteesta

Pelastuslaitos kehottaa vanhempia keskustelemaan lasten ja nuorten kanssa asiasta.
Radio- ja TV-aseman masto. LEHTIKUVA / KIMMO MÄNTYLÄ
Radio- ja TV-aseman masto. LEHTIKUVA / KIMMO MÄNTYLÄ

Helsingin pelastuslaitos varoittaa nuorten keskuudessa leviävästä vaarallisesta TikTok-haasteesta.

– Teimme huolestuttavan havainnon tällä viikolla: yksi uusista Tiktok-haasteista kehottaa nuoria kiipeämään korkeisiin mastoihin, Helsingin pelastuslaitoksen X-julkaisussa todetaan.

– Pelastaminen korkeasta mastosta on haastavaa, jopa mahdotonta.

Pelastuslaitoksen mukaan yhden nuoren mastoon kiipeämistä todisti tällä viikolla sattumalta paloesimies. Hän kertoi huolensa olevan suuri, sillä putoamisriski on todellinen ja pelastaminen jopa yli sadan metrin korkeudesta on erittäin haastavaa.

– Ennen pelastustoimia pelastajien on ensin varmistettava työturvallisuus ja vasta tämän jälkeen he voivat ryhtyä toimeen. Lisäksi monet mastoista sijaitsevat pelastuksen kannalta haasteellisissa paikoissa, eikä niiden läheisyyteen välttämättä pääse pelastusyksiköillä.

Pelastuslaitos kehottaa vanhempia keskustelemaan kotona lasten ja nuorten kanssa mastoihin, rakennustelineille ja nostureihin kiipeämisen vaaroista.

Karoliina Partanen pitää tärkeänä, että rajat määritellään laissa.
Perusopetukseen tulee osaamistakuu, jonka tavoitteena on varmistaa jokaiselle peruskoulun päättävälle riittävät luku-, kirjoitus- ja laskutaidot.
Opetusministerin mukaan tukea pitää saada ennen kuin ongelmat kasvavat suuriksi.
Mainos