Kremliin iskettiin väkevästi, kun droonit tuhosivat Michurinskin kaupungissa sijainneen ohjustuotannon tehtaan. Isku toteutettiin torstain ja perjantain välisenä yönä osana laajempaa kokonaisuutta, kertoo Kyiv Post.
Ukrainan kansallisen turvallisuus- ja puolustusneuvoston disinformaation vastaisen keskuksen johtaja Andriy Kovalenkon mukaan tehdas oli keskeinen osa Venäjän sotateollisuuden verkostoa, ja sen tuhoutuminen on merkittävä menetys Venäjän puolustustuotannon kannalta.
– Tehtaan toimittamana on saatu keskeisiä osia ja komponentteja, joilla on varmistettu esimerkiksi ohjus-ja tykistöjärjestelmien toiminta, hän sanoo.
Tehdas on muun muassa erikoistunut tarkkuuselektroniikkaan ja komentojärjestelmiin. Se on tuottanut osia automatisoitujen järjestelmien tarpeisiin, mikä on erityisen keskeistä modernissa sodankäynnissä.
Venäjä taas hyökkäsi varhain perjantaina siviilejä vastaan Kiovassa, Lutskissa, Lvivissä, Ternopilissa, Tšernihivissä, Krementšukissa ja muilla paikkakunnilla.