Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoganin yhä epävakaampi toiminta voi pahimmassa tapauksessa johtaa Turkin luisumiseen diktatuuriksi, varoittaa The Economist.
Kun Erdogan ja hänen johtamansa Oikeus ja kehitys -puolue AKP tulivat valtaan vuoden 2003 vaaleissa, käynnisti hän lukuisia taloudellisia uudistuksia, pyrki neuvotteluihin maan kurdivähemmistön kanssa ja avasi neuvottelut Turkin EU-jäsenyydestä. Mitä pidempään Erdogan on ollut vallassa, sitä näkyvimpiä hänen autokraattisista pyrkimyksistä on kuitenkin tullut.
Vuoden 2016 vallankaappausyrityksen jälkeen Erdogan vangitsi tuhansia ihmisiä, mukaan lukien oppositiojohtajia. Vuonna 2018 hän muutti maan parlamentaarisen järjestelmän presidenttijohtoiseksi, lakkauttaen pääministerin viran. Vuosien varrella valtiollinen media on muutettu pitkälti Erdoganin propagandatorveksi. Internetiä on alettu sensuroimaan ja vallan kolmijakoa murennettu. Tuomioistuimia käytetään Erdoganin vastustajien hiljentämiseksi.
Samaan aikaan presidentin oma käytös on muuttunut yhä epävakaammaksi. Erdogan esimerkiksi uskoo inflaation johtuvan rahanpuutteesta, jonka vuoksi hän on käskenyt keskuspankkia painamaan lisää rahaa. Tämän seurauksena Turkin liira on menettänyt arvostaan huimat 64 prosenttia, ja turkkilaisten elintaso on romahtanut.
Turkkilaiset ovat osoittaneet tyytymättömyytensä äänestämällä paikallisvaaleissa opposition ehdokkaita. Vuonna 2019 Tasavaltalainen kansanpuolue CHP, joka on maan suurin oppositiopuolue, voitti paikallisvaalit maan suurimmissa kaupungeissa Ankarassa, Istanbulissa ja Izmirissä. Erdoganin hallitsema keskusvaalikunta reagoi opposition vaalivoittoon määräämällä Istanbuliin uusintavaalit.
CHP voitti muutamaa kuukautta myöhemmin käydyt uusintavaalit vieläkin suuremmalla äänienemmistöllä.
Turkissa järjestetään keväällä parlamentti- ja presidenttivaalit. Mielipidekyselyiden mukaan oppositiopuolueilla on hyvät mahdollisuudet voittaa enemmistö maan parlamenttiin sekä syrjäyttää Erdogan, mikäli vaalit ovat rehelliset ja oppositiopuolueet suostuvat tukemaan yhteisiä ehdokkaita. Vaalien rehellisyys näyttää kuitenkin epävarmalta.
Joulukuussa Istanbulin pormestari Ekrem Imamoglu, yksi Erdoganin merkittävimmistä kilpailijoista, tuomittiin kahden vuoden ja seitsemän kuukauden vankeusrangaistukseen Turkin keskusvaalilautakunnan jäsenten loukkaamisesta. Lisäksi Imamoglua kiellettiin osallistumasta politiikkaan. Imamoglu oli kutsunut maan keskusvaalilautakunnan jäseniä typeryksiksi sen jälkeen, kun he olivat määränneet Istanbulin paikallisvaalit käytäviksi uudelleen.
Myös maan kolmanneksi suurimman puolueen, kurdipuolue HDP:n, johtajia on taas tuomittu vankeuteen. Lisäksi puolueen pankkitilit on jäädytetty, jotta se ei pystyisi kampanjoimaan. Oppositio tarvitsee kuitenkin kurdivähemmistön ääniä peitotakseen Erdoganin ja AKP:n.
Turkin länsiliittolaiset ovat varoneet kritisoimasta Turkin toimintaa liian avoimesti, sillä nurkkaan ajettu Erdogan voisi tietää huomattavia hankaluuksia. Turkki on kuitenkin edelleen varsin riippuvainen lännestä niin taloudellisesti kuin sotilaallisesti. Nämä yhteydet katkeaisivat, mikäli Erdogan päättäisi turvautua vaalivilppiin pysyäkseen vallassa.
Länsimaiden johtajien ja etenkin Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin kannattaakin tehdä Erdoganille selväksi, että he eivät tule suvaitsemaan Turkin luisumista diktatuuriksi. Erdoganin pitääkin ymmärtää, että vaalivilppi olisi hänelle ja koko Turkille äärimmäisen haitallista.
