Väite: Venäläissotilas ampui johtajansa simputuksen takia

Ampumistapaus on herättänyt huolia kapinamielialan leviämisestä.
Ohjusiskun jälkiä Zaporižžjassa 11. joulukuuta 2024. AFP / LEHTIKUVA / HANDOUT
Ohjusiskun jälkiä Zaporižžjassa 11. joulukuuta 2024. AFP / LEHTIKUVA / HANDOUT

Venäläisen sotilaan kerrotaan tehneen lopun itseensä ja tovereihinsa kohdistuvasta huonosta kohtelusta peruuttamattomalla tavalla.

Tapaus sattui tammikuun puolivälissä Huliaipolessa lähellä vallattua Zaporižžjaa. Siitä kertoo Ukrainan ja Krimin tataarien sotaa seuraava Ateš-kanava Telegramissa. Kanava kertoo saaneensa tietonsa Venäjän asevoimien sisältä.

64. moottoroidun jalkaväkiprikaatin kuljettaja ja mekaanikko ampui kuoliaaksi kranaatinheitinkomppaniansa joukkueenjohtajan ja haavoitti yhtä kersanttia. Kanavan lähteiden mukaan syynä oli simputus ja kiristetyksi tuleminen.

Väitettä ei ole ollut mahdollista tarkistaa mistään riippumattomasta lähteestä. Asiasta uutisoiva Ukrinform-sivusto käyttää lähteenään yksinomaan Ateš-kanavaa. Kanava jatkaa, että kyseisen yksikkö 51460:n sotilaat sanovat, että heidän olosuhteensa ovat sietämättömät. Yksikössä esiintyy kidutusta ja häiriköintiä, sotilailta on viety puhelimet, ja toisinaan johtajat varastavat sotamiesten palkkakortitkin.

Ampumistapaus on herättänyt huolia kapinamielialan leviämisestä. Ateš-kanava väittää, että yksikössä on otettu käyttöön tiukempi kontrolli sotilaiden henkilökohtaisten aseiden suhteen.

 

 

 

 

Ulkoministerin mukaan aika ei ole vielä kypsä keskusteluille venäläisten poliitikkojen kanssa.
Ukrainan droonit aiheuttavat tuhoa hyökkääjän selustassa.
Venäjä ja Ukraina ovat neuvotelleet Minskissä jo 2014 ja 2022. Kummastakaan ei seurannut mitään mikä olisi estänyt nykyistä sotaa.
Mainos