Vaihdatatko autoosi renkaat? Siitä pitää saada kuitti

Käteiskaupassa on kohonnut pimeän työn riski.
Auton renkaita kuvituskuvassa. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Auton renkaita kuvituskuvassa. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Autojen renkaidenvaihtosesonki käy nyt kuumimmillaan. Sesonki houkuttelee alalle myös pimeän työn tekijöitä. Erityisen suuri riski pimeälle työlle on silloin, kun maksu työstä maksetaan käteisenä eikä siitä anneta asiakkaalle kuittia.

Renkaitaan vaihdattavalle tämä tarkoittaa sitä, että asiakas ei saakaan kuittia autonsa renkaiden vaihdosta.

Verohallinto muistuttaa verkkosivuillaan, että myös käteiskaupasta on tarjottava asiakkaalle kuitti. Kuitti voi olla tulostettu, sähköinen tai kirjoitettu käsin.

Kuitissa on oltava seuraavat tiedot: elinkeinonharjoittajan nimi, yhteystiedot ja y-tunnus, kuitin antamispäivä, kuitin tunnistenumero tai muu yksilöivä tieto, myytyjen tavaroiden määrä ja laji sekä palvelujen laji, tavaroista tai palveluista suoritettu maksu ja suoritettavan arvonlisäveron määrä verokannoittain taikka arvonlisäveron peruste verokannoittain.

Kaikissa tilanteissa kuittia ei tarvitse antaa. Tällaisia ovat yleishyödyllinen yhdistys- ja harrastustoiminta, maa- ja metsätalouden harjoittaja, automaattimyynti, arpajaislainsäädännön mukainen toiminta tai tori- ja markkinamyynti ulkotiloissa.

Mikäli elinkeinonharjoittaja ei tarjoa asiakkaalle kuittia, asialla voi olla seuraamuksia. Viranomainen voi määrätä elinkeinonharjoittajalle laiminlyöntimaksun, jonka suuruus vaihtelee 300-1000 euron välillä.

Kuitinantovelvollisuuden tavoitteena on vähentää harmaata taloutta. Verohallinnon lisäksi kuitintarjoamisvelvollisuuden valvonnasta vastaa myös poliisi.

Noin 10 000 suomalaisella voi olla loppuvuonna liian korkea lisäprosentti, jos verokorttia ei päivitetä.
Tere Sammallahden mukaan perussuomalaiset jättää oven auki työn verotuksen kiristämiselle.
Työn verotus ei saa olla ylinopeussakko siitä, että ihminen pyrkii eteenpäin, sanoo Janne Heikkinen.
Mainos