Oman Luxemburgiin siirtymiseni johdosta pääsen pitkästä aikaa seuraamaan eurovaaleja ehdokkaan sijaan äänestäjän ja politiikasta kiinnostuneen kansalaisen näkökulmasta. Paljon tuloksiin ja vaalikeskusteluihin vaikuttavaa on ehtinyt tapahtua kuluneen vaalikauden aikana. Pandemia, sodat Ukrainassa ja Gazassa, energiakriisi, sekä monet muut haasteet ovat leimanneet tätä mandaattia ja luoneet jännitteitä unionin sisällä. Jakolinjoja on luonut myös syksyllä alkanut keskustelu EU:n laajentumisesta – onkin selvää, että unioninvastaiset äärivoimat tulevat koettelemaan EU:n yhtenäisyyttä kesän vaaleissa.
Mutkien vetäminen suoraksi, oman edun tavoittelu, sekä kärjistetyn vastakkainasettelun luominen ”korruptoituneen eliitin” ja ”tavallisen kansan” välille ovat yhdistäviä tekijöitä oikeisto-vasemmisto -akselin molemmissa reunoissa. EU:n kritisoiminen on yksi populistien suosikkiteemoista, joten varsinkin vaalien lähestyessä on maltillisten puolueiden ja ryhmien seistävä yhtenäisenä unionin toimien takana, jottei ääriajattelu saisi liikaa valtaa.
Taivaalla on tummia pilviä. EU:n suurimmassa jäsenmaassa Saksassa avoimesti EU-vastainen ja laitaoikeistolainen AfD on tuplannut kannatuksensa historiallisiin numeroihin ja nauttii nyt 22 prosentin lukemista. Italiassa populistisen oikeistoblokin kannatus on tällä hetkellä edellisvaalien luokkaa, yhteensä noin 40 prosenttia. Ranskassa kansallismielisen oikeiston 21 prosentin kannatuksen lisäksi vaalikeskusteluita tulee hallitsemaan euroskeptisen Jean-Luc Mélenchonin johtama vasemmistoblokki NUPES noin 25 prosentin kannatuksella.
Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Valitettavasti mainittu kehitys ei rajoitu suurimpiin jäsenvaltioihin, vaan ympäri Eurooppaa on jälleen havaittavissa EU-kriittisten ja jopa suoranaisen EU-vastaisten liikehdintöjen kasvua. Hyvänä esimerkkinä saimme hiljattain todistaa, kun vasten kaikkien odotuksia Geert Wildersin euroskeptisyydestä ja islaminvastaisesta ajattelusta tunnettu PVV-puolue päätyi parlamenttivaaleissa Alankomaiden suurimmaksi puolueeksi.
On mielenkiintoista seurata mihin tilanne Alankomaissa johtaa. Populismi ja euroskeptisyys kulkevat harmillisen usein käsi kädessä sen kanssa, että demokratiasta ja oikeusvaltiosta aletaan luistaa. Tätä olemme todistaneet jo pitkään Unkarin tapauksessa.
Positiivisen signaalin antaa onneksi Puola, jonka vaalit päättyivät syksyllä oppositioblokin voittoon. Nyt olisi toivottavaa, että muuallakin Euroopassa kansalaiset ymmärtäisivät EU:n olevan vahvimmillaan samaa köyttä vetäessä – Kiinan kaltaisten supervaltojen maailmassa muut vaihtoehdot käyvät vähiin.
Suomessa tilannetta monimutkaistaa alkuvuoden presidentinvaali. Kaksi kärkiehdokasta ovat toki molemmat suuria EU:n ja kansainvälisen yhteistyön kannattajia, mutta toivottavaa olisi, että EU-myönteisille äänestäjille jäisi nälkää myös presidentinvaalien jälkeen ja äänestysintoa riittäisi kesän eurovaaleihin. Äänioikeutettujen tulisi muistaa unionin vaikuttavan suuresti jokaisen suomalaisen arkeen, sillä esimerkiksi eduskunnan arvion mukaan 11,8-17,8 prosenttia Suomen lainsäädännöstä on EU-peräistä.
Parhaimmillaan unioni onkin paras työkalu suomalaisen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Turvallisuuden lisäksi esimerkiksi väestöllinen huoltosuhde ja ilmastonmuutoksen torjunta ovat tulevaisuudessa asioita joihin tarvitsemme vastauksia unionin tasolta. Kannustankin jokaista suomalaista alkamaan presidentinvaalien lähestyessä pohtimaan myös tulevia eurovaaleja – paljon on pelissä.
