Valtiovarainministeriön talouskatsauksen ja Suomen Pankin talousennusteen mukaan Suomi on taantumassa.
– Ja taantumasta on tulossa odotettua syvempi ja pidempi, VM:n ylijohtaja Mikko Spolander sanoi tiistaina tiedotustilaisuudessa.
Ministeriön mukaan bruttokansantuote kasvaa ensi vuonna 0,7 prosenttia. Suomen Pankin ennusteessa talous yltää vain 0,2 prosentin kasvuun.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) on kommentoinut viestipalvelu X:ssä talouden tuoreita madonlukuja.
– VM:n päivittynyt talousennuste on Suomelle synkkä. Julkisen talouden tila tulee entisestään heikkenemään odotettua pidemmän taantuman myötä. Velkaantumiskehitys uhkaa hyvinvointiyhteiskuntaa. Hallituksen tärkein tehtävä on turvata suomalaisten palvelut ja hyvinvointiyhteiskunta, hän kirjoittaa.
Orpon mukaan hallitus on ohjelmassaan sitoutunut kääntämään velkaantumiskehityksen.
– Hallitusohjelman mukainen kuuden miljardin kokonaisuus etenee suunnitelman mukaan. Samoin uudistukset jotka lisäävät kasvua ja työllisyyttä. VM:n ennusteen mukaan nykyiset toimet eivät tule riittämään velkakehityksen kuriin laittamiseksi. Hallitus on aloittanut uusien ratkaisujen etsimisen. Kaikki keinot ovat pöydällä.
Sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) kuvailee X:ssä Suomen talouden tilannetta synkäksi.
– Hallitusohjelman mukaiset säästöpäätökset ovat välttämättömiä, mutta eivät uuden ennusteen valossa tule riittämään. Uusia säästöjä edessä, hän kirjoittaa.
Pääministeri Orpon mukaan päätöksiä tehdään viimeistään kevään kehysriihessä.
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) on aiemmin kertonut asettaneensa asiantuntijaryhmän valmistelemaan lisäsäästöjä kevään kehysriiheen. Purra on väläytänyt, että hallitus joutunee pohtimaan myös veronkorotuksia.
– Kyseisessä selvitystyössä kaikki julkista taloutta vahvistavat toimenpiteet ovat pöydällä, mukaan lukien verotukselliset ratkaisut. Mahdollisten veronkorotusten suhteen tullaan huomioimaan se, ettei kokonaisveroaste kiristy ja että veropolitiikalla ei negatiivisesti vaikuteta taloudelliseen toimeliaisuuteen, hän puhui marraskuussa Suomen Yrittäjien tilaisuudessa.
Orpon mukaan uusien sopeutustoimien rinnalle tarvitaan kasvupakettia.
– Pelkällä leikkaamisella emme tästä nouse. Vakaata maata jalkojen alle saadaan pysyvästi vain, jos onnistumme vahvistamaan kasvun edellytyksiä, hän kirjoittaa X:ssä.
– Työmarkkinoita ja taloutta uudistavien reformien välttämättömyydestä ei pitäisi enää olla epäselvyyttä. Hallitus on entistä sitoutuneempi toteuttamaan kaikki uudistukset. Tilanne on haastava ja edessä vaikeita päätöksiä. Ennenkin olemme pärjänneet. Tekemättä ei voi jättää.
LUE MYÖS:
Suomi on nyt taantumassa – ”odotettua syvempi ja pidempi”
Talous on taantumassa ja kehitys jatkuu heikkona, arvioi Suomen Pankki
VM:n päivittynyt talousennuste on Suomelle synkkä. Julkisen talouden tila tulee entisestään heikkenemään odotettua pidemmän taantuman myötä. Velkaantumiskehitys uhkaa hyvinvointiyhteiskuntaa. Hallituksen tärkein tehtävä on turvata suomalaisten palvelut ja hyvinvointiyhteiskunta.
— Petteri Orpo (@PetteriOrpo) December 19, 2023
Suomen talouden tilanne on synkkä. Hallitusohjelman mukaiset säästöpäätökset ovat välttämättömiä, mutta eivät uuden ennusteen valossa tule riittämään. Uusia säästöjä edessä. https://t.co/QzPJtQRy8h
— Sanni Grahn-Laasonen 🇺🇦 (@sannigrahn) December 19, 2023





