Uusi rokote voi suojata kaikilta vaarallisilta koronaviruksilta

Tutkijoiden tavoitteena on luoda suojaa pandemian aiheuttaneen viruskannan lisäksi SARS- ja MERS-koronaviruksilta.
Koronavirusnäytteitä tutkitaan laboratoriossa. / LEHTIKUVA / AFP / Henning Bagger
Koronavirusnäytteitä tutkitaan laboratoriossa. / LEHTIKUVA / AFP / Henning Bagger

Amerikkalaisen Duken yliopiston tutkijat kertovat edistyneensä uuden rokotteen kehittämisessä, joka alustavien tulosten perusteella suojaa kolmelta eri koronavirustyypiltä.

– Olemme saavuttaneet tärkeitä edistysaskeleita laajasti suojaavan koronavirusrokotteen kehityksessä, tutkimusjohtaja Kevin Saunders toteaa tiedotteessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Cell-tiedelehdessä julkaistujen tulosten perusteella suojaa syntyisi pandemian aiheuttaneen viruskannan ohella SARS- ja MERS-koronaviruksilta.

Kevin Saundersin mukaan tavoitteena on luoda laajaa immuniteettia myös tulevia virusmuunnoksia vastaan. Uutta rokotetyyppiä olisi myös helppo muuttaa tarpeen mukaan jatkossa.

SARS-virus levisi Kiinasta vuonna 2002 ja tartutti yhteensä noin 8 500 henkilöä erityisesti Kaakkois-Aasiassa. Sen uskotaan siirtyneen ihmisiin sivettikissoista.

Mainos - sisältö jatkuu alla

MERS-viruksen kantajina ovat kamelit, jotka sairastuvat siihen vain lievästi. Ensimmäinen tautitapaus todettiin Jordaniassa vuonna 2012. Taudin aiheuttama kuolleisuus on noin 35 prosenttia sairastuneista.

Duken yliopiston mukaan uutta rokotetta on kehitetty lähes kolmen vuoden ajan hiirikokeiden avulla. Lupaavista tuloksista huolimatta valmis tuote saadaan markkinoille ehkä vasta vuosien kuluttua.

– Tiedämme historian perusteella, että koronavirusepidemioita puhkeaa noin 7–9 vuoden välein, Saunders sanoi ABC-kanavan mukaan.

Jo pelkkä flunssa voi heikentää ajokykyä merkittävästi.
Terveellisenä pidetty juoma ei olekaan niin harmiton.
Mainos