Uusi havainto: Näin raha vaikuttaa onnellisuuteen

Tutkimuksen mukaan myös sillä on merkitystä, millaiseen tarkoitukseen rahaa käytetään.
Käteistä rahaa Espoossa 1. kesäkuuta 2021., LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Käteistä rahaa Espoossa 1. kesäkuuta 2021., LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Kanadassa Brittiläisen Kolumbian yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan rahalla on suora yhteys ihmisen onnellisuuteen. Asiaa selvitettiin tutkimuksessa, jossa osa osallistujista sai arvonnan myötä 10 000 dollarin kertalahjoituksen, joka tuli kuluttaa kolmen kuukauden kuluessa. Loput osallistujat jäivät verrokkiryhmäksi ilman kertalahjoitusta.

Tutkimuksen toteutus oli sikäli erikoinen, että rahalahjoituksesta ei kerrottu vielä siinä vaiheessa, kun onnellisuustutkimukseen etsittiin osallistujia eri puolilta maailmaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Rahan yhteyttä onnellisuuteen selvitettiin kaikille osallistujille tehdyillä kyselyillä, missä selvitettiin osallistujan tyytyväisyyttä elämäänsä ja kuinka paljon he ovat kokeneet myönteisiä ja kielteisiä tunteita viime aikoina. Tutkimuksen aikana kyselyitä tehtiin ennen lahjoituksia, kolmen seurantakuukauden aikana ja puoli vuotta lahjoituksen jälkeen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tuloksista ilmeni, että 10 000 dollarin rahalahjoituksen saaneiden onnellisuudentunne kasvoi merkittävästi verrokkiryhmää enemmän. Tutkimuksessa myös ilmeni, että rahalahjoitus ilahdutti sitä enemmän, mitä pienituloisempi tai vähävaraisemmista oloista tutkittava oli. Tästä huolimatta rahalahjoitus lisäsi myös suurituloisten onnellisuuden tunteita.

Myös sillä oli merkitystä onnellisuuteen, mihin osallistujat käyttivät saamansa rahat. Tutkijat huomasivat, että eniten onnellisuus kasvoi niillä, jotka olivat lahjoittaneet rahaa hyväntekeväisyyteen eivätkä käyttäneet rahoja vain omiin tarpeisiinsa.

Tutkimus on julkaistu Pnas-tiedejulkaisussa.

Useiden rakennusten kerrotaan kärsineen vahinkoja.
Mainos