USU: Suomesta osallistutaan harvoihin Nato-hankkeisiin

Kiinnostus puolustusliiton hankkeita kohtaan on jäänyt vähäiseksi.
Naton lippu tiedotustilaisuudessa Helsingissä. Arkistokuva. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Naton lippu tiedotustilaisuudessa Helsingissä. Arkistokuva. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Suomalaiset organisaatiot ovat hankkineet vasta vähän oikeuksia Naton kilpailutuksiin. Asiasta kertoo Uutissuomalainen.

Esimerkiksi Ruotsista on rekisteröitynyt viisi kertaa enemmän tahoja puolustusliiton niin sanotulle Ncage-koodilistalle. Siinä olevilla yrityksillä ja muilla toimijoilla on oikeus osallistua Naton hankintoihin.

Suomessa Nato-koodi on vajaalla 1 800 taholla, kun länsinaapurissa lukema on 9 370. Tanskassa oikeus osallistua Naton hankintoihin on yli 10 000:lla ja Norjassa 6 800 organisaatiolla.

Keskuskauppakamarista arvellaan USU:lle, että yhtenä syynä suomalaisyritysten pieneen määrään on se, että meillä on keskitytty oman maan puolustamiseen.

Maavoimien komentajan mukaan teollisuuden pitää toimittaa uutta kalustoa mahdollisimman nopeasti.
Tanskalaisasiantuntija arvioi Venäjän kasvattaneen riskinottoa suhteessa länteen. Kohteena voivat olla Ukrainan tukijamaat.
Uuden ASN4G-ohjuksen on määrä lentää yli viisinkertaisella äänennopeudella.
Mainos