USU: SAK ei suostu eläkeleikkuriin

Palkansaajien keskusjärjestö SAK vastustaa ajatusta uudesta automaattisesta eläkeleikkurista.
Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen vanhuuseläkearvio 4. tammikuuta 2023. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI
Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen vanhuuseläkearvio 4. tammikuuta 2023. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI

– On helppoa rakentaa uusi vakauttaja, joka automaattisesti leikkaisi eläkkeitä, mutta me emme voi suostua sellaiseen, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta (sd.) sanoo Uutissuomalaiselle.

Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitus tavoittelee eläkeuudistusta, joka vahvistaisi julkista taloutta noin miljardilla eurolla. Lisäksi hallitus haluaa luoda eläkejärjestelmään ”sääntöpohjaisen vakautusjärjestelmän”.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Termi voisi asiantuntijoiden mukaan tarkoittaa esimerkiksi sitä, että työeläkkeisiin vuosittain tehtäviä indeksikorotuksia voitaisiin tulevaisuudessa leikata.

Eloranta huomauttaa, että eläkejärjestelmässä on jo nykyisin kaksi eläkkeiden vakauttajaa. Ensinnäkin elinaikakerroin leikkaa alkavia eläkkeitä automaattisesti ihmisten elinajanodotteen pidetessä. Toiseksi myös eläkeikä nousee automaattisesti, jos ihmisten elinikä pitenee.

– On vaikea nähdä, miten voitaisiin rakentaa uusi, kaikkien kannalta tasapuolinen vakauttaja.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hallitus odottaa työmarkkinajärjestöiltä tammikuun 2025 loppuun mennessä esitystä siitä, miten eläkejärjestelmää voitaisiin tavoitteiden pohjalta uudistaa. Neuvotteluissa ovat mukana SAK:n lisäksi palkansaajapuolelta Akava ja STTK ja työnantajapuolelta Elinkeinoelämän Keskusliitto ja Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT.

Eloranta sanoo SAK:n olevan valmiimpi nostamaan eläkemaksuja kuin madaltamaan eläkkeiden tasoa.

– Nykyisellä maksutasolla emme voi tulevia eläkkeitä maailman tappiin rahoittaa. Mitä aiemmin eläkemaksuja nostettaisiin, sitä pienemmillä muutoksilla pärjättäisiin, hän toteaa Uutissuomalaiselle.

Uusista joustoista on sovittu erityisen paljon kaupan ja rakentamisen aloilla.
Marko Kilven mukaan suomalaiset on opetettu siihen, että valtio tukee kaikkia kaikessa.
Hallitus on tehnyt merkittäviä panostuksia koulutukseen, talouteen ja kokonaisturvallisuuteen.
Mainos