USU: Puolueilta tukea oppituntien lisäämiselle

Oppituntien vähimmäismäärän lisäämistä kannattaa seitsemän eduskuntapuoluetta kymmenestä.
Koululaisten oppimiserot ovat kasvaneet ja oppimistulokset kääntyneet laskuun. LEHTIKUVA / LAURA UKKONEN
Koululaisten oppimiserot ovat kasvaneet ja oppimistulokset kääntyneet laskuun. LEHTIKUVA / LAURA UKKONEN

Uutissuomalaisen teettämän kyselyn mukaan kymmenestä eduskuntapuolueesta kahdeksan kannattaa perusopetuksen vähimmäistuntimäärän lisäämistä.

Eduskuntaryhmien puheenjohtajille teetetystä kyselystä selvisi, että asiaa kannattavat kokoomus, SDP, vihreät, vasemmistoliitto, RKP, nyt-liike ja valta kuuluu kansalle. Oppituntien lisäämistä eivät kannattaneet keskusta ja kristillisdemokraatit.

Puolueiden lisäpanostukset painottuisivat erityisesti äidinkielen, matematiikan ja liikunnan opetuksen lisäämiseen. Toimilla pyritään reagoimaan heikentyneisiin oppimistuloksiin ja kaventamaan oppimiseroja, jotka ovat Opetusalan ammattijärjestön (OAJ) mukaan kasvaneet.

OAJ:n puheenjohtajan Katarina Murron mukaan vähimmäistuntimäärää tulisi lisätä vähintään muutamalla tunnilla viikossa.

Aikaisemmin tammikuussa julkaistiin opetus- ja kulttuuriministeriön katsaus, jonka mukaan perusopetuksen oppimistulokset ovat kääntyneet laskuun 2000-luvun alusta alkaen. Katsauksen mukaan vuosituhannen vaihteessa alkanut oppimistulosten lasku on ollut kansainvälisesti verrattuna poikkeuksellisen nopeaa.

EDIT 29.1.2023 klo 8.48: Lisätty, että RKP kannattaa oppituntien lisäämistä.

Opintoja ei tarvitse ajoittaa juuri kesään, jotta on oikeutettu opiskelijan tukiin.
Viime vuoden haussa hakemuksia tuli yli 2800.
Mainos