Hallituspuolueiden norminpurkutyöryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo (kok.). arvioi, että normeja saadaan purettua noin 400. Petteri Orpon (kok.) hallitusohjelmassa on asetettu tavoitteeksi purkaa vähintään 300 normia.
Normeja on purettu tähän mennessä yli 130, ja 60 normia on etenemässä kohti purkua. Normeja purkamalla pyritään uudistamaan vanhentuneita valtioneuvoston lakeja ja asetuksia.
Kaikki normien purkamiset eivät vaadi lainsäädännön muuttamista, vaan niissä on kyse vakiintuneista toimintatavoista tai tulkinnoista. Wallinheimo arvioi, että kauden aikana puretuilla normeilla voitaisiin saavuttaa ainakin noin 200–300 miljoonan euron säästöt.
Wallinheimon mukaan noin kaksi kolmasosaa norminpurkutyöryhmän listojen ehdotuksista toteutuu osittain tai kokonaan.
Tähän asti merkittävin lakihankkeeksi edennyt työryhmän ehdotus on ollut Wallinheimon mukaan passin voimassaoloajan pidentäminen nykyisestä viidestä vuodesta kymmeneen vuoteen.
Lakihankkeessa arvioidaan samalla henkilökortin voimassaolon pidentämistä kymmeneen vuoteen. Tavoitteena on antaa hallituksen esitys eduskunnalle jo tänä syksynä.





