USU: Paperiliitto haastaa UPM:n ja Stora Enson oikeuteen

Ammattiliiton mukaan metsäyhtiöiden ei olisi pitänyt keskeyttää palkanmaksua poliittisten lakkojen aikana.
Selluarkkeja UPM:n tehtaalla. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Selluarkkeja UPM:n tehtaalla. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Työntekijöitä edustava Paperiliitto haastaa metsäyhtiöt UPM:n ja Stora Enson oikeuteen työntekijöiden palkanmaksun keskeyttämisestä, kertoo Uutissuomalainen.

Metsäyhtiöt keskeyttivät maaliskuussa palkanmaksun tehtailla, joiden toiminta ajettiin alas kuljetusalan poliittisten lakkojen takia. Näin ei Paperiliiton mukaan olisi saanut lain mukaan tehdä.

Mainos - sisältö jatkuu alla
Mainos - sisältö jatkuu alla

– Meidän näkemys on se, että kun tehtaat pysähtyivät meistä riippumatta, työnantajalla olisi ollut velvollisuus maksaa palkkaa seitsemän päivän ajan. Työnantaja katsoi, että heillä ei ole palkanmaksuvelvollisuutta, Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala sanoo USU:lle.

Haaste hänen mukaansa jätetään aikaisintaan syksyllä.

– Se voi olla useamman vuoden projekti, mutta joka tapauksessa tämä on niin merkittävä asia, että tämä halutaan selvittää. Eihän tästä ole ennakkotapausta, Vanhala sanoo.

Hallitus tuo lakiin järeät keinot kitkeä työperäinen hyväksikäyttö ja turvata reilu kilpailu yrityksille.
Mainos