Lapin keskussairaala Rovaniemellä., LEHTIKUVA / KAISA SIREN

USU: Osa sote-alueista joutumassa arviointimenettelyyn

Menettelyssä valtion ohjaus tiukkenee ja alueen itsehallintoa rajoitetaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valtiovarainministeriö kertoo huomenna tiistaina joitakin hyvinvointialueita koskevien arviointimenettelyiden käynnistämisestä, kertoo Uutissuomalainen tietoihinsa perustuen.

Arviointimenettely tarkoittaa käytännössä sitä, että valtion ohjaus tiukkenee ja alueen itsehallintoa rajoitetaan.

Uutissuomalaisen tiedossa ei ole, mitkä hyvinvointialueet joutuvat arviointimenettelyyn. Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok.) totesi reilu viikko sitten Uutissuomalaiselle, että todennäköisyys joidenkin alueiden arviointimenettelyille on kasvanut. Hän ei kuitenkaan tuolloin nimennyt alueita eikä alueiden lukumäärää, joita arviointimenettely mahdollisesti odottaisi.

Valtiovarainministeriö kävi vapaaehtoisia muutostukikeskusteluja tänä keväänä Itä-Uudenmaan, Keski-Suomen, Lapin, Satakunnan ja Vantaa-Keravan hyvinvointialueiden kanssa. Näistä alueista ainakaan Itä-Uudellamaalla, Keski-Suomella ja Satakunnalla ei niiden johtajien mukaan maanantaina päivällä ollut tietoa siitä, voisiko arviointimenettely koskea niitä.

Viime viikon perjantaina Lapin hyvinvointialue ei halunnut kommentoida asiaa. Vantaan ja Keravan alueen tilanne muuttui muutostukikeskustelujen aikana oleellisesti paremmaksi niin, ettei sen kanssa nykytiedon valossa olisi tarpeen käynnistää muutostukikeskustelua.

Muutamat hyvinvointialueista ovat hakeneet lisärahoitusta valtiolta sen jälkeen, kun oikeuskansleri Tuomas Pöysti linjasi huhtikuussa, että hyvinvointialueiden ensisijainen keino on hakea lisärahoitusta, jos niiden rahoitus ei riitä laissa edellytettyjen palvelujen toteuttamiseen. Lisärahoituksen myöntäminen on yksi kriteeri arviointimenettelyn käynnistämiselle.

Ministeri Ikonen on todennut olevansa erityisen huolissaan alueista, jotka viime ja toissa vuonna tekivät eniten alijäämää ja jotka mahdollisesti vielä tänä vuonna tekevät alijäämäisen tuloksen. Eniten alijäämää, reilut tuhat euroa asukasta kohti, on Lapissa. Toiseksi eniten alijäämää on kertynyt Keski-Suomessa, 931 euroa asukasta kohti, ja kolmanneksi eniten Itä-Uudellamaalla, 835 euroa asukasta kohti.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)