Verkkouutiset

Paavo Väyrynen. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

USU: Keskustanuorten mielestä Paavo Väyrynen ei voi jatkaa puoluehallituksessa

Nuorisojärjestön mukaan konkaripoliitikko on aiheuttanut haittaa puolueelle ja osoittanut piittaamattomuutta sen arvoja kohtaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskustanuorten mielestä konkaripoliitikko Paavo Väyrynen (kesk.) ei voi toimia jatkossa keskustan puoluehallituksen jäsenenä, Uutissuomalainen kertoo.

Väyrynen on tällä hetkellä puoluehallituksen jäsen keskustan kaksikielisen piriin mandaatilla. Puoluehallituksen nykyinen kausi päättyy tämän vuoden lopussa. Keskustanuoret katsoo, että Väyrysen toiminta viimeisten vuosien aikana on ollut keskustalle haitallista, jolloin on syytä kyseenalaistaa hänen toimintansa puolueen johtopaikoilla.

– Keskustan puoluehallituksen jäseneksi ei voi esittää ihmistä, joka on aiheuttanut puolueelle ja sen kehittämiselle haittaa omia puolueita perustamalla, sanoo keskustanuorten puheenjohtaja Aleksi Sandroos USU:lle.

Puoluevaltuusto jätti viikonloppuna kaksikielisen piirin puoluehallitusvalinnat piirin itsensä päätettäväksi.

Keskustanuoret vaatii kaksikieliseltä piiriltä, ettei se esitä Väyrystä puoluehallituksen jäseneksi kaudella 2023–2025.

Keskustanuoret on Sandroosin mukaan huolissaan kaksikielisen piirin tulevasta puoluehallituksen jäsenesityksestä, sillä kyseessä ei näytä olevan aito keskustalainen piirijärjestö ”vaan poliittinen sirkus ja yhden miehen show”.

– Kuluneen vuoden aikana Väyrynen on osoittanut piittaamattomuutta keskustalaisia arvoja kohtaan sekä tuonut ilmi julkisuuteen sellaisia ajatuksia esimerkiksi (Vladimir) Putinin hyökkäyssodasta, joita keskustanuoret ei voi hyväksyä. Kaksikielisen piirin tulee ymmärtää, että Väyryselle ei ole enää sijaa puoluehallituksessa, Sandroos sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)