Verkkouutiset

Ihmisiä tutkimassa eduskuntavaaliehdokkaiten vaalimainoksia Helsingin keskustassa. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN

USU: Ennätysmäärä ehdokkaita asuu muualla kuin vaalipiirissään

Eduskuntavaalien ehdokkaista 134 pyrkii kansanedustajaksi oman kotivaalipiirinsä ulkopuolella.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Uutissuomalaisen selvityksen mukaan 134:n huhtikuun eduskuntavaaleissa ehdolla olevan henkilön kotipaikka on muualla kuin siinä vaalipiirissä, jossa he ovat ehdolla.

Määrä on suurempi kuin missään aikaisemmissa 2000-luvun eduskuntavaaleissa. Sitä varhaisempien vaalien osalta tietoja ehdokkaiden kotipaikkakunnista ei ole saatavilla.

Tämän kevään vaalien ehdokkaista 128 asuu Suomessa muualla kuin siinä vaalipiirissä, jossa he ovat ehdolla. Kuusi ehdokasta asuu ulkomailla. Ehdokkaita vaaleissa on kaikkiaan 2 424.

Suhteellisesti eniten ehdokkaita vieraisiin vaalipiireihin ovat useissa vaaleissa asettaneet eduskunnan ulkopuoliset pienpuolueet. Tämän kevään vaaleissa näin ovat tehneet erityisesti sinimusta liike ja piraattipuolue.

Molemmissa puolueissa taustalla on ehdokkaiden keskittäminen vaalipiireihin, joista on suhteellisesti helpointa päästä eduskuntaan tai joissa puolueen kannatuksen arvioidaan olevan vahvinta.

Tämän kevään eduskuntavaaleissa määrällisesti ja suhteellisesti eniten vaalipiirin ulkopuolisia ehdokkaita on Helsingin ja Uudenmaan vaalipiireissä. Molemmissa yli kymmenen prosenttia kaikista ehdokkaista asuu muualla kuin vaalipiirin alueella.

Tampereen yliopiston tutkijatohtori Josefina Sipisen mukaan ehdokkailla voi olla monenlaisia syitä asettua ehdolle muualla kuin kotivaalipiirissään.

– Ehdokas voi esimerkiksi olla töissä toisen vaalipiirin alueella tai olla muusta syystä tunnettu jossakin toisessa kuin omassa vaalipiirissään, hän sanoo Uutissuomalaiselle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)