Verkkouutiset

Nopeusvalvontakamera tiellä E63 Kajaanissa. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN

USU: Autoilijoiden toive liikennemerkeistä toteutuu

Uudet merkit muistuttavat nopeusrajoituksesta ennen peltipoliisia.

Automaattisen nopeusvalvonnan maanteille asennetaan lähivuosina kymmeniä uusia nopeusrajoitusmerkkejä noin 300 metriä ennen ”peltipoliisia” eli poliisin tolppakameraa.

– Tämä toive huomioidaan uudessa ohjeessamme, joka valmistuu kesän aikana, toimialajohtaja Pekka Rajala Väylävirastosta kertoo Uutissuomalaiselle.

Autoilijat ovat toivoneet ennen automaattivalvontaa lisää liikennemerkkejä, jotka muistuttaisivat aiemmin kerrotusta nopeusrajoituksesta. Toive huomioidaan Väyläviraston uudessa ohjeessa, joka on tarkoitettu nopeusrajoitusmerkkien sijoittelusta päättäville ely-keskuksille.

Rajala arvioi, että uusia nopeusrajoitusmerkkejä aletaan pystyttää ensi vuonna samassa yhteydessä kuin lähistön liikennemerkkejä uusitaan muutenkin.

Osaan uusista nopeusrajoitusmerkeistä on tarkoitus asentaa lisäkilpi, jossa muistutetaan automaattisesta nopeusvalvonnasta.

Rajalan mukaan uusien toistomerkkien paikat katsotaan pääosin sillä perusteella, millä tieosuuksilla on liian pitkä matka nopeusrajoitusmerkin ja automaattivalvontapisteen välillä. 300 metrin etäisyys liikennemerkistä peltipoliisiin joustaa suuntaan tai toiseen tien mäkisyydestä ja mutkaisuudesta riippuen.

Valtion maanteillä ylinopeuksia valvoo tällä hetkellä noin 300 kameraa. Uusien kameroiden kilpailutus lykkääntyi syksyyn.

– Tänä vuonna pystytetään jonkin verran uusia tolppia kaupunkien alueille ja muutamia myös maanteille. Näihin poliisilla on kamerat vanhojen hankintasopimusten perusteella, poliisitarkastaja Heikki Ihalainen Poliisihallituksesta sanoo Uutissuomalaiselle.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)