Johan sen Charles Darwin havaitsi ja julisti kirjallaan ”Lajien synty”: maailmaa ei luotu muutamassa päivässä, vaan elolliset olennot ovat miljoonien – maapallo miljardien – vuosien kehityksen tulos. Kristinuskoon liittyvät dogmit alkoivat rapautua, kun geologien havainnot todistivat uskomukset kiistatta aikansa eläneiksi.
Tuossa suhteessa kristinusko siirtyi tiedolliseen kriisiin. Silti luomisoppia puolustettiin aina ja jo ennen Darwinia. Irlannin arkkipiispa James Ussher julisti vielä 1600-luvulla, että Jumala olisi luonut maailman 6000 vuotta aiemmin raamatullisten sukupuiden perusteella. Nyttemmin on todettu pelkän maapallon ja sen kivikuoren olevan paljon vanhempaa. Ussherin väitteen mukaan luomispäivä olisi niinkin tarkka kuin lokakuun 22. päivä – siis n. 5500 vuotta sitten eaa.
Tuon ja kaikkea muuta tarinoi ruotsinkielisen Ylen tiedetoimittaja Marcus Rosenlund. Hän kuvailee paljoa kummallista, mikä jalkojemme alla piilee ja mitä kaikkea maailmastamme tiedetään luulemisen rinnalla. Niihin liittyvä ilmiö on vesien kuljettaminen sekä maan alla että päällä.
Rosenlund ihailee roomalaista konsulia Marcus Agrippaa, joka rakennutti Pantheonin, laajensi ja puhdisti Rooman maanalaisen viemärin, Cloaca Maximan. Keisari Augustus kiitteli Agrippaa: ”tämä tuli tiilikaupunkiin, mutta lähti marmorikaupungista”.
Keisari Marcus Aurelius kiteytti kiven merkityksen ja sen olomuotojen muutokset: ”Syntyvästä muodostuu ikään kuin virta, ja aika on hurja kymi. Näkyviin tuleva on samassa jo viety pois, ja uutta viedään ja toista tuodaan”.
Jos Aureliusta jatkaa, kaikki poishuuhtoutunut uppoaa johonkin ennemmin tai myöhemmin. Kerran se jää paikalleen, syntyy kivi. Kivestä aavistamme ajan vuon. Niinpä Rosenlund lähtee kertomaan onkaloista, luolista sekä merten että maan uumenista. Totuus maaperästämme ja sen historiasta on taruakin ihmeellisempää. Valtavat vuoret ovat nousseet kuin myös eroosion kautta hajonneet, mantereet siirtyneet erilleen.
Joki viemärinä
Lontoo tarjoaa maanalaisuudesta kiinnostuneelle kiinnostavaa. Sen löyhkäävä jätemenneisyys sai alkunsa, kun roomalaiset perustivat Londoniumin Thamesin sivujoen Walbrookin varrelle. Se yhtyy Thamesiin nykyisen Cannon Streetin pääteaseman liepeillä. Joki virtaa edelleen mutta maan alla. Se on haamujoki samaten kuin Tyburn joka virtaa puolestaan Buckinghamin palatsin alla.
Suuri englantilainen terveyskatastrofi The Great Stink herätti lontoolaiset viimeistään vuonna 1858. Paljon oli ehditty tehdä; korvattu puuputket metallisiin, keksitty vesiklosetti. Näin tilanteen luultiin parantuvan, mutta tosi asiassa jätemäärä lisääntyi yhdessä asukasluvun kasvun kanssa. Haiseva moska kulki vaivalloisesti kohti Thamesia, joka oli myös juomaveden lähde. Kallistus hitaassa virtauksessa oli vain 60 senttiä mailin matkalla.
Siksipä nousuvesi ryöpsäytti jätevedet takaisin kaupunkiin, taudit levisivät, sairaaloita alettiin kutsua kalmantaloiksi. Puhdas ilma ja käsien pesu olivat outoja käsitteitä. Lääkäri saattoi siirtyä ruumiinavauksesta suoraan synnytykseen. Marcus Rosenlund suorastaan herkuttelee Lontoon iljettävällä maanalaisella historialla. Saman on kokenut Pariisi ja moni muu suurkaupunki.
Älä raavi Välimeren pohjaa
Historia ja salaisuudet löytyvät syvältä. Välimeren henkireikä on Gibraltarin salmi. Välimeren ominaisuus on haihduttaa valtaisa vesimäärä, vuosittain noin 3300 kuutiokilometriä. Jotta se ei kuivuisi ja muodostuisi toiseksi Kuolleeksimereksi, sen on saatava Gibraltarin salmen kautta vuosittain 2500 kuutiokilometriä vettä Atlantin puolelta. Mahtavat joet eikä sade korvaa haihtumista.
Aiemmin menneisyydessä on käynyt niin, että Välimeren pinta laski nykyhetkeen verrattuna 1600 metriä, ja kuivui liki kokonaan, 5,5 miljoonaa vuotta sitten. Gibraltar meni ehkä tukkoon. Se jos mikä aiheutti meren pohjalle paksun suolakerroksen, ja siksi Välimeren suolapitoisuus on yhä korkeampi kuin Atlantin. Älkäämme siis raaputtako Välimeren pohjaa, vaikka suolaa voi perustellusti pitää maailman vanhimpana kauppatavarana.
Helsingilläkin maanalaista
”Maanalainen elämä” tarjoaa paljon veteen liittyvää, eikä Helsinkikään jää aiheen ulkopuolelle. Kiitos Rosenlundin kivi- ja kallioperän kiinnostuksesta. Oma maaperämme tarjoaa mainiot maanalaisen rakentamisen edellytykset. Kirjan lukemisen jälkeen ihmetellen kuljen Esplanadin puiston poikki tietäen, että sen alla on 80 metriä pitkä ja 40 metriä syvä tilavuudeltaan 26000 kuutiometrin vesiallas. Sitä täydennetään tunnelia myöten Päijänteestä. Vesivarasto sijaitsee 50 metrin syvyydessä tunneli lähtee 30 metrin syvyydestä, mutta laskee Helsinkiin tultaessa 120 metriin. Helppoa on siis kastella kesäkuumalla puistikon nurmea.
Kirja kertaa myös maailman historiaan liittyvistä uskomuksista, salatieteistäkin. Tutkijat voivat kuvailla ja poliitikot todistella tarinoita mieleisikseen. Esimerkiksi sotapäällikkö Vladimir Putinin ajatuksissa Venäjän, Ukrainan että Valko-Venäjän historiallinen ja hengellinen alkukoti on harmillisesti Ukrainan Kiova, kaupunki jota hän maanisella tarmolla tuhoaa. Pyhäin häväistys.
Marcus Rosenlund: Maanalainen elämä. S&S 2025.
