S-etukortti löytyy jo neljän miljoonan suomalaisen lompakosta tai puhelimesta. Yllättävän moni heistä voi olla tietämättään rikas, sillä S-Pankin tileillä on käyttämättä asiakasomistajien rahoja jopa 424 miljoonaa euroa.
Vuonna 2024 asiakasomistajat saivat pankkitileilleen keskimäärin 202 euroa Bonusta ja muita rahana maksettavia etuja. Yhteensä S-ryhmä palkitsi asiakasomistajiaan viime vuonna lähes 535 miljoonalla eurolla.
S-Pankin Kantarilla teettämän Mikrosäästäminen 2025 -tutkimuksen mukaan viidennes suomalaisista ei tiedä, paljon heille on kertynyt bonusrahoja.
– Kannustamme kaikkia tarkistamaan oman tilin saldon ja ottamaan rahat hyötykäyttöön, sanoo tiedotteessa johtaja Sari Köykkä S-Pankin varallisuudenhoidosta.
– Vuoden isoimmat bonukset kertyvät tyypillisesti monille näihin aikoihin vuodesta, kun hankitaan esimerkiksi joululahjoja tai tarjottavia loppuvuoden juhliin. Korttia kannattaa vilauttaa pientenkin ostosten yhteydessä, sillä bonusprosentti kasvaa, mitä enemmän ostoksia tekee. Bonusten kertymistä voi seuraa S-mobiilista, kertoo vt. asiakkuusjohtaja Toni Kopra SOK:lta.
Yli 125 000 suomalaista ohjaa kuukausittain bonuksensa suoraan S-Pankin rahastoon S-mobiilin Säästäjä-palvelussa tai verkkopankissa. Säästäjän avulla voi myös mikrosäästää pikkusumman aina S-etukortti visan debit-puolella maksaessa. Tätäkin kautta säästöjä voi kerryttää huomaamatta.
– Bonuksen ohjaaminen rahastoon on helppo tapa aloittaa rahastosäästäminen jo muutamalla eurolla kuukaudessa. Haluamme tehdä säästämisen mahdollisimman helpoksi ja osaksi arkea, sanoo Köykkä.
Jokaiselle asiakasomistajalle avataan liittymisen yhteydessä S-Pankkiin tili, jolle maksetaan asiakasomistajan omasta ja mahdollisista rinnakkaiskorteista kertyvä bonus ja muut edut kerran kuussa. Asiakasomistajat ja heidän perheenjäsenensä saavat maksutta tilin lisäksi myös S-etukortti visan ja pankkitunnukset, joiden avulla rahoja pääsee käyttämään.
Kätevimmin oman bonussaldon pääsee tarkistamaan S-mobiili-sovelluksesta, johon pääsee kirjautumaan kaikkien pankkien tunnuksilla.





