Yhdysvaltain uudet työllisyysluvut ovat yllättäneet ekonomistit, kertoo The Wall Street Journal.
Työministeriön mukaan Yhdysvalloissa syntyi kesäkuussa 147 000 uutta työpaikkaa.
Ekonomistit olivat ennustaneet aiemmin, että kauppa- ja finanssipolitiikan epävarmuus hidastaa uusien työpaikkojen syntymistä. Uusien työpaikkojen määrän ennustettiin olevan 110 000.
Työpaikkojen kasvu keskittyi tuoreiden lukujen mukaan julkishallintoon ja terveydenhuoltoon, kun taas teollisuustuotanto laski.
Yhdysvaltain työministeriön mukaan työttömyysaste laski kesäkuussa 4,2 prosentista 4,1 prosenttiin. Työttömyysasteen laskun arvioidaan johtuneen osittain työnhakijoiden määrän vähenemisestä, joka on seurausta presidentti Donald Trumpin tiukasta maahanmuuttopolitiikasta.
Brookings-instituutin ja American Enterprise-insituutin ekonomistit ovat todenneet tuoreessa raportissaan, että Yhdysvaltoihin suuntautuvan nettomaahanmuuton odotetaan tänä vuonna laskevan nollaan tai olevan negatiivinen. Ekonomistien arvion mukaan Yhdysvallat tarvitsee noin 10 000–40 000 työpaikkaa kuukaudessa vuoden 2025 jälkipuoliskolla, jotta työttömyysaste pysyy vakaana





