Kauppatieteiden opiskelupaikka on mahdollista saada arvonnan kautta, kertoo Uusi Suomi.
Kyse on Vaasan yliopiston Gateway- ja LUT-yliopiston Highway-väylistä. Lukuvuoden mittaiset väylän aikana niille valitut opiskelijat suorittavat kauppatieteiden ensimmäisen vuoden yliopisto-opinnot. Kaikki väyliin valitut ja kriteerit täyttävät opiskelijat saavat myös varman opiskelupaikan yliopistosta.
Molemmissa yliopistoissa väyläpaikkoja on tarjolla 30. Ilmoittautuneita on vuosittain ollut 150-200. Se, ketkä ilmoittautuneista saavat väyläpaikan, päätetään arpomalla.
LUT-yliopistossa väyläpaikkoja on kauppatieteiden lisäksi tarjolla lisäksi esimerkiksi tuotantotalouden, tietotekniikan ja energiatekniikan aloilta.
Vaasan avoimen yliopiston koulutuspäällikkö Reetta Kungsbacka kertoo US:lle, että arvonnan kautta valitut opiskelijat ovat olleet motivoituneita ja valmistuneet nopeasti.
Väyläopintoja pohtivan kannattaa huomioida, että avoimessa yliopistossa opiskelevat eivät ole oikeutettuja opintotukeen ja maksavat suorittamistaan kursseista. Väyläopinnoissa kurssimaksut tulevat kuitenkin edullisemmiksi kuin yksittäisten kurssien suorittaminen avoimen yliopiston kautta. Koko lukuvuoden väyläopinnot maksavat LUTissä 200 euroa ja Vaasan yliopistossa 590 euroa. Avoimessa yliopistossa 60 opintopisteen suorittaminen maksaa 900 euroa. Kauppatieteiden pääsykokeiden valmennuskurssien hinnat liikkuvat 290–600 eurossa.
– Tiedämme, että ylioppilaskunnat eivät pidä näistä väylistä. On kuitenkin etu, että reittejä yliopistoon on mahdollisimman paljon, Kungsbacka sanoo US:lle.