Ulkopolitiikassa halutaan enemmän yhteistyötä Pohjoismaiden ja Baltian kanssa

Kyselyn mukaan turvaa haetaan aiempaa enemmän lähialueiden maista.
Ruotsalaisia sotilaita. NATO / FLICKR
Ruotsalaisia sotilaita. NATO / FLICKR

Suomalaiset toivovat ulkopolitiikalta aiempaa vahvempaa painotusta yhteistyöhön Pohjoismaiden ja Baltian maiden kanssa, selviää Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.

Kaksi kolmesta (67 prosenttia) suomalaisesta on sitä mieltä, että yhteistyön Pohjoismaiden kanssa tulisi painottua Suomen ulkopolitiikassa nykyistä enemmän. Neljäsosa (26 prosenttia) pitäisi painotuksen nykyisellään.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Myös yhteistyön tiivistäminen Baltian maiden kanssa saa vahvaa tukea. Enemmistö (54 prosenttia) toivoo sille nykyistä enemmän painotusta, kun taas kolmasosa (34 prosenttia) on tyytyväinen nykytilanteeseen.

Toiveet yhteistyön syventämisestä lähialueiden liittolaismaiden kanssa ovat lisääntyneet Suomen Nato-jäsenyyden ja sitä edeltäneen Venäjän hyökkäyssodan laajenemisen myötä.

– Suomalaisten ulkopoliittisissa painotuksissa näkyy selvä muutos kohti lähialueiden turvallisuuden ja yhteistyön korostamista. Turvaa haetaan nyt aiempaa enemmän maista, jotka ovat Suomelle sekä maantieteellisesti että poliittisesti läheisiä, toteaa analyysin kirjoittaja, EVAn toimituspäällikkö Sami Metelinen.

Poimintoja videosisällöistämme

Lähialueiden lisäksi suomalaiset painottavat ruokaturvan ja huoltovarmuuden vahvistamista. Tätä mieltä on 62 prosenttia vastaajista. Enemmistö (53 prosenttia) katsoo myös, että Suomen kansallisten etujen turvaamisen tulisi painottua nykyistä enemmän harjoitetussa ulkopolitiikassa.

Itämeren ympäristöongelmien ratkaisemista painottaisi nykyistä enemmän 47 prosenttia, ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjumista 35 prosenttia ja ihmisoikeuksien puolustamista kaikkialla maailmassa 31 prosenttia vastaajista.

– Kovan turvallisuuden kysymykset ovat nousseet suomalaisten ulkopoliittisissa painotuksissa pehmeiden teemojen edelle. Maailmanpoliittisen tilanteen kiristyminen näkyy siinä, että ulkopolitiikalta odotetaan ennen muuta turvallisuutta, vakautta ja kansallisten etujen puolustamista, sanoo Metelinen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Suomalaisten näkemyksiä leimaa myös varovaisuus suhteessa suurvaltoihin. Suhteita Yhdysvaltoihin painottaisi nykyistä enemmän 18 prosenttia ja selvä enemmistö (58 prosenttia) pitäisi niiden painotuksen ennallaan. Venäjän kohdalla linja on selvä: 40 prosenttia katsoo, että suhteita Venäjään pitäisi painottaa nykyistäkin vähemmän.

Sotilaalliseen liittoutumattomuuteen palaamista painottaisi nykyistä enemmän vain yhdeksän prosenttia suomalaisista.

USA:n risteilyohjusten hupeneminen on Henri Vanhasesta oppitunti myös Suomelle.
Uudistuksella pyritään nopeuttamaan väestön varoittamista tilanteissa, joissa uhka tulee ilmasta.
Kansanedustajan mukaan Suomi voi nousta lennokkiteknologian kärkimaaksi.
Mainos