Venäjän diktaattori Vladimir Putin on noudattanut alusta alkaen natsi-Saksan johtaja Adolf Hitlerin strategiaa ja sotamenetelmiä, kirjoittaa ranskalainen historiantutkija ja ekonomisti Alain Fabre Robert Schuman -säätiön sivuilla julkaistussa artikkelissa.
Hän viittaa Reininmaan jälleenmiehitykseen vuonna 1936 ja Tšekkoslovakian sudeettialueen luovuttamiseen Saksalle, joka vahvistettiin Münchenin kokouksessa vuonna 1938.
Myös Venäjä on Neuvostoliiton romahduksen jälkeen käynyt sotaa Tšetšeniassa, Georgiassa ja Ukrainassa. Venäjä on liittänyt itseensä Krimin niemimaan ja miehittää parhaillaan suuria alueita Itä-Ukrainassa.
Alain Fabren mukaan Putin jakaa Hitlerin kanssa saman revisionistisen hankkeen, jonka tavoitteena on kumota vallitseva kansainvälinen järjestys. Sota ei ole hänen mukaansa näille diktaattoreille keino ratkaista yksittäistä konfliktia, vaan sillä pyritään laajentumiseen ja oikeuttamaan omiin kansalaisiin kohdistuva sorto.
– Revisionistisessa strategiassa sota saa pysyvän luonteen. Se yhdistyy sisäiseen ulottuvuuteen, joka tekee siitä hallituksen tavallisen toimintatavan: se on perustelu vallan repressiiviselle ja saalistavalle luonteelle yhteiskuntaa kohtaan. Ulkona jatkuva sota, sisällä ikuinen itsevaltius, hän kirjoittaa.