Helsinki-halli Helsingin Pasilassa 6. helmikuuta 2025. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Ulkoministeriö ja Ulosottolaitos hyväksyivät Helsinki-hallin kaupan

Ulkoministeri Elina Valtosen mukaan on hienoa, että halli on siirtymässä suomalaisomistukseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsinki-hallin kaupan viranomaiskäsittely on viety päätökseen. Ulkoministeriö sekä Ulosottolaitos ovat myöntäneet hallin myynnin edellyttämät luvat.

Ulkoministeri Elina Valtosen (kok.) mukaan on hienoa, että halli on siirtymässä suomalaisomistukseen.

– Viranomaisemme ovat hoitaneet tehtävänsä hienosti ja kunnialla, Valtonen kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.

Hallin ostava Trevian kertoo tiedotteessa, että kauppahinta tulee jäädytetyksi pakosäännösten mukaisesti.

– Ulkoministeriö sai poikkeuslupaharkintansa valmiiksi 6. helmikuuta ja myönsi poikkeusluvan sille, että Trevian Kasvu LP Ky ostaa halliyhtiön C-sarjan osakkeet niiden venäläisiltä omistajilta. Tänään lupa saatiin myös Ulosottolaitokselta, Trevian kertoo.

Halli tunnettiin aiemmin nimellä Hartwall-areena.

– Viranomaiskäsittely ja yhteistyö suomalaisviranomaisten kanssa sujui erittäin hyvässä hengessä. Olemme erittäin kiitollisia ja iloisia siitä, että vaikka asian käsittely vaati viranomaisilta erittäin paljon työtä, asia saatiin päätökseen nopeammin kuin mihin olimme varautuneet, sanoo Trevian Kasvu LP Ky:n edustaja, yrittäjä Heikki Viitikko.

Viitikko uskoo, että halli saadaan takaisin käyttöön kevään aikana.

Myös kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo (kok.) kirjoittaa viestipalvelu X:ssä olevansa tyytyväinen viranomaisten ja poliitikkojen toimintaan.

– Onneksi meillä oli kokoomuslainen ulkoministeri puikoissa, niin saatiin tämäkin saaga päätökseen. Helsingin areenan osakekauppa etenee, ja venäläisoligarkkien omistus jää historiaan, Wallinheimo kirjoittaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)