Ulkomailta rantautunut rikosilmiö – puhelun väitetään tulevan pankista

Poliisin mukaan omia pankkitunnuksia ei pidä ikinä luovuttaa ulkopuolisille.
Pankkitietoja kalastellaan esittäytymällä pankin edustajaksi. Kuvituskuva LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Pankkitietoja kalastellaan esittäytymällä pankin edustajaksi. Kuvituskuva LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Poliisi varoittaa ihmisiä uudesta Suomeen rantautuneesta rikosilmiöstä. Turvatilipetos eli ”Safe Account Fraud” on yleistynyt Suomessa. Poliisi varoittaa aiheesta verkkosivuillaan.

Turvatilipetoksissa uhrille voidaan ensin lähettää kalasteluviesti esimerkiksi perintätoimiston, postin tai pankin nimissä. Viestissä on usein linkki, minkä kautta rikollinen yrittää kalastella uhrin pankkitunnuksia ja muita tietoja.

Seuraavaksi uhrille soitetaan ja puhelussa väitetään puhelun tulevan pankista ja kerrotaan, että hänen pankkitilillään on epäilyttäviä tapahtumia. Soittoja on tullut suomalaisista numeroista. Jos soittaja on kalasteluviestin avulla saanut jo pääsyn uhrin verkkopankkiin, voi soittaja luetella uhrin todellisia pankkitapahtumia, jolla rikollinen saa uhrin luottamuksen siihen, että puhelu todellisuudessa tulisi pankista.

Tämän jälkeen soittaja vakuuttaa, että uhrin rahat täytyy siirtää turvaan niin sanotulle turvatilille. Soittaja saattaa pyytää uhria tekemään tilisiirron itse tai pyytää siirtoon tarvittavia tunnuksia uhrilta. Todellisuudessa rahat eivät siirry turvatilille vaan päätyvät rikollisille.

Pankkitunnuksia ei pidä ikinä luovuttaa ulkopuolisille ja poliisi ohjeistaa tietoja luovuttaneita olemaan yhteydessä hätäkeskukseeen, 112, sekä omaan pankkiin. Asiasta tulee tehdä myös rikosilmoitus.

Henkirikosten määrä Suomessa laskee, mutta naisiin kohdistuvissa surmissa kehitys polkee paikallaan. Aleksi Jäntti vaatii väkivaltaan nykyistä tiukempaa puuttumista.
Rikoksentekijä tai kadonneeksi ilmoitettu tavoitetaan lakimuutoksen vuoksi jatkossa entistä tehokkaammin, lääkärikunnassa muutos herättää kuitenkin kritiikkiä.
Hallitus haluaa helpottaa rikollisuuteen liittyvän selittämättömän omaisuuden ottamista valtiolle ilman, että syyttäjän tarvitsee osoittaa sen olevan peräisin tietystä rikoksesta.
Mainos