Verkkouutiset

Suomalaisvapaaehtoiset ovat taistelleet ukrainalaisjoukkojen rinnalla. LEHTIKUVA / AFP Anatolii Stepanov

Ukrainassa taisteleva suomalainen HS:lle: Sodassa on pakko olla eläin

Ryhmänjohtajan mukaan sotiminen on hänen tapansa auttaa Ukrainaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Maaliskuun alkupuolella Ukrainaan alkoi saapua maan presidentti Volodymyr Zelenskyin vetoomuksen seurauksena ulkomaalaisia vapaaehtoisia taistelemaan Venäjää vastaan. Paikalle saapui tuolloin myös joukko suomalaisia, kertoo Helsingin Sanomat.

Vapaaehtoistaistelijaryhmän johtaja, kauhavalainen Topi Huhtala, 26, kertoo kaivanneensa merkityksellisempää sisältöä elämäänsä.

– Näin tämän mahdollisuutena itselleni. Se oli myös mahdollisuus auttaa sellaisia ihmisiä, jotka tarvitsevat apua. Joku voi osoittaa mieltään sotaa vastaan torilla, toinen voi pukeutua sinikeltaiseen mekkoon. Tämä on minun tapani auttaa, hän sanoo.

Normaaliin elämään hän ei usko enää koskaan palaavansa. Edellisessä taistelussa hän oli ryhmänsä kanssa hereillä noin 40 tuntia ja joutui kranaatti-keskitysten kohteeksi. Adrenaliini piti väsymyksen kuitenkin kaukana. Huhtalan mukaan taistelun jälkeen menee aina pari-kolme päivää, kun elimistö on kierroksilla.

– Sodassa ihmisen on pakko olla eläin, muuten se jää alakynteen.

Hänen mukaansa Suomen puolustusvoimat pärjäisi helposti Ukrainassa nähdyn Venäjän hyökkäysarmeijan kanssa. Samoilla linjoilla on myös Joonas Vainio, 21. Hänen aikomuksenaan on taistella Ukrainassa niin kauan kuin tarve vaatii, ehkä jopa sodan loppuun saakka. Sitä kuinka sota loppuu hän ei lähde tarkemmin arvioimaan.

– Se on paha sanoa, mutta kyllähän Venäjä turpaan ottaa, Vainio sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)