Ukrainan pääkaupunki Kiovassa käytiin keskiviikkona tulitaistelu Ukrainan kahden vaikutusvaltaisen turvallisuusorganisaation välillä, kertoo Financial Times.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi vahvisti illalla, että välikohtauksessa olivat osallisina turvallisuuspalvelu SBU ja puolustusministeriön alaisen sotilastiedustelu HUR:n yksiköt.
Presidentin mukaan syyttäjänvirasto ja Ukrainan valtion tutkintavirasto selvittävät tapahtumien kulkua. Hän vaati lisäksi molemmilta organisaatioilta sisäisiä tutkintoja ja sanoi, että tapahtuneesta voi seurata henkilöstöratkaisuja.
Zelenskyi kutsuu tapahtunutta häpeälliseksi ja vaatii perusteellista tutkintaa.
SBU antoi tapahtumista kaksi eri selitystä
SBU antoi keskiviikon aikana ristiriitaisia tietoja välikohtauksen taustasta. Virasto ilmoitti ensin toimineensa yhteistyössä HUR:n kanssa estääkseen Venäjän valmisteleman terrori-iskun.
Myöhemmin SBU kertoi joutuneensa vastakkain ”henkilöryhmän” kanssa, joka yritti estää sen virkailijoita suorittamasta kotietsintää.
SBU mukaan sen Alfa-erikoisyksikön jäsenet käyttivät tilanteessa aseita ja ottivat kiinni kolme henkilöä, jotka kuuluvat Ukrainan puolustusvoimien yksikköön. Virasto kertoi useiden vastarintaa tehneiden ihmisten loukkaantuneen.
HUR ei kommentoinut tapahtumia Financial Timesille.
Ampumisen epäillään FT:n mukaan liittyvän Venäjän vapaaehtoiskaartin (RVC) komentajan apulaisen Stepan Kaplunovin tapaukseen. Venäjän hallinnon vastustajista koostuva joukko taistelee Ukrainan puolella.
Joukon esikuntapäällikkö Aleksandr Fortuna ilmoitti tiistaina Kaplunovin joutuneen päiviä aiemmin siepatuksi ilman tietoa häntä vastaan esitetyistä syytteistä.
Kaplunovin asianajajan Taras Brovskyn mukaan SBU oli pidättänyt tämän elokuun lopulla. Keskiviikkona Kaplunov tuotiin takaisin asuntoonsa kotietsintää varten, jolloin paikalle tulleet HUR:n miehet yrittivät asianajajan mukaan estää SBU:n pääsyn asuntoon.
SBU ei ole vahvistanut Kaplunovin pidätystä eikä kommentoinut häneen mahdollisesti kohdistuvia syytteitä.