Ukrainan ”pitkän kantaman pakotteet” iskevät nyt venäläisten verkkokauppajättiin

Ukraina iski Moskovan seudulle yli 400 droonilla. Iskujen kohteena on myös droonikomponentteja käsittelevä verkkokauppa.
Tulipalo Moskovan seudulla. / T.ME/SUPERNOVA_PLUS
Tulipalo Moskovan seudulla. / T.ME/SUPERNOVA_PLUS

Ukraina on tehnyt laajan drooni-iskun Moskovan seudulle aamun varhaisina tunteina. Kohteena on ollut varsinkin Podolskin teollisuuskaupunki, joka sijaitsee Moskovasta alle 40 kilometriä etelään.

Podolskissa iskut kohdistuivat ainakin Lvivskin öljyvarastoon sekä lähelle Domodedovon lentokenttää, joka sijaitsee Podolskista kolmisenkymmentä kilometriä itään ja saman verran Moskovasta kaakkoon.

Telegramin uutiskanava Astran mukaan ainakin yksi isku on kohdistunut Podolskin Koledinossa sijaitsevaan suureen logistiikkakeskukseen, joka kuuluu nettikauppajätti Wildberriesille.

Jättiyhtiö

Näin maanantain isku asettuu osaksi kokonaisuutta: Ukraina iski myös varhain sunnuntaina Wildberriesin logistiikkaan. Tuolloin syttyi laajoja tulipaloja yhtiön logistiikkakeskuksissa Moskovan seudulla Elektrostalissa sekä Tambovissa. Sunnuntain iskuissa kuoli Elektrostalissa ainakin yksi työntekijä ja Tambovin Kotovskissa jopa seitsemän. Lisäksi yhteensä useita kymmeniä työntekijöitä loukkaantui.

Wildberriesia voisi kutsua Venäjän Amazon-verkkokaupaksi. Suomesta voisi löytyä vertailukohta, jos Verkkokauppa.com yhdistyisi Tori.fi:n markkinapaikkaan ja ottaisi haltuunsa vielä Matkahuollon noutopisteen sekä Postin pakettilogistiikan. Pelkästään jakelukeskuksia yhtiöllä on yli kymmenen. Päälle päätteeksi kauppajätti hoitaa it-infrastruktuuriaankin itse: sillä on omia datakeskuksia ja se on viime vuosina laajentunut maksupalveluihin ja kehittää suuren osa ohjelmistoistaankin itse.

Suoranaista sotilasinfrastruktuuria Wildberries ei ole. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi perusteli sunnuntaina verkkokauppajättiin iskemistä sen merkittävyydellä Venäjän talouden kannalta. Ainakin sunnuntain iskujen kohteina olleissa keskuksissa varastoitiin pakotteita kiertämällä hankittuja elektroniikkakomponentteja ja ne toimivat Venäjän hyökkäysdroonien tuotannon kannalta olennaisina logistiikkakeskuksina.

Jos sotateollisuus käyttää Wildberriesin verkostoa kaksikäyttötuotteiden hankkimiseen tai kuljettamiseen, siitä tulee kansainvälisen oikeuden näkökulmasta mahdollinen sotilaallinen kohde.

Venäjän verkkokauppalogistiikka nojaa pitkälti siirtotyöläisten työvoimaan, eikä Wildberries ole tässä poikkeus. Venäjälle tulee vierastyövoimaa paljon esimerkiksi Uzbekistanista, Tadžikistanista, Kirgisiasta ja Kazakstanista.

Poimintoja videosisällöistämme

Onpa Wildberriesia syytetty halpatyövoiman riistämisestä jopa siinäkin muodossa, että logistiikkakeskuksissa on raportoitu työskentelevän Pohjois-Koreasta tuotettuja naisia. Keväällä 2025 Telegram-kanavilla levisi videoita Elektrostalista, josta väitetysti tunnistettiin pohjoiskorealaisia. Juuri Elektrostaliin Ukraina iski sunnuntaina.

Yli 400 droonia

Maanantaina Wildberries tiedotti, että kaikki Koledinon logistiikkakeskuksessa toimii normaalisti eikä isku osunut. Samalla Vedomosti-lehti kertoi, että sunnuntaisten iskujen jäljiltä 40 Elektrostalin-keskuksen työntekijää on edelleen sairaalassa. Heistä seitsemän tila on vakava.

Maanantain iskujen johdosta pelkästään Domodedovossa sairaalahoitoa saa kuusi ihmistä. Vedomostin mukaan heistä kolme on ulkomaalaisia.

Venäjän vakavien rikosten tutkintakomitea ilmoitti tutkivansa iskujen johdosta ”terrorismia”.

Aamulla Moskovan pormestari Sergei Sobjanin kertoi Telegram-kanavallaan, että yön aikana Moskovan seudulle ohjattiin yli 400 droonia. Pormestarin väitteen mukaan ”suurin osa” niistä saatiin torjuttua.

Lauantaina pormestari oli tehnyt laskelmia: edeltävän viikon eli heinäkuun 11. ja 18. päivän välillä Moskovan seudulla havaittiin yhteensä 1892 droonia.

Ukrainan erikoisjoukot suoritti menestyksekkään operaation vihollisen linjojen takana.
Viidestä lautasta neljä on toimintakyvyttömiä drooni-iskujen jäljiltä.
Hyökkääjä iskenyt ohjuksilla myös viljalastissa ollutta siviilirahtilaivaa vastaan.
Mainos