155 mm ammusten kuoria Nammo Lapua Oy:n ammustehtaalla Sastamalassa. LEHTIKUVA / KALLE PARKKINEN

Ukrainan kenraali: Koko EU lupaa meille miljoona ammusta, Venäjä tuotti jo kaksi miljoonaa

Sotilastiedustelun apulaispäällikön mukaan Moskova haluaa lisätä ammustuotantoa entisestään.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ukrainan asevoimien ammuspulan on uutisoitu vain pahentuneen talven aikana. Erityisesti puolustaja kaipaisi tykistönammuksia. Jo joulukuussa kerrottiin, että venäläiset pystyvät paikoin ampumaan moninkertaisesti Ukrainan tykistöä enemmän. Vielä kesän vastahyökkäyksen aikana Ukrainan ja Venäjän tykistötulen määrä oli suurin piirtein samalla tasolla.

– Haluaisin huomauttaa, että Euroopan unioni lupaa meille miljoona tykistönammusta vuodessa – nyt puhutaan kaikista EU-maista. Venäjä on taas onnistunut samalla valmistamaan kaksi miljoonaa ammusta, ja tänä vuonna siellä halutaan nähtävästi tuottaa 2,7 miljoonaa ammusta, Ukrainan sotilastiedustelun apulaispäällikkö, kenraalimajuri Vadim Skibitskyi sanoo Ukrainan Interfaxin haastattelussa.

Hän jatkaa, että kyse on toki suunnitelmista ja niiden toteutuminen jää nähtäväksi.

Tiedustelujohtaja huomauttaa myös Venäjä saaneen ainakin puoli miljoonaa tykistönammusta Pohjois-Koreasta. Ukrainalaistietojen mukaan ampumatarvikkeet ovat kuitenkin olleet 1970-1980-luvuilta ja isolta osin käyttökelvottomia.

Ohjustuotanto ennallaan

Ukrainan sotilastiedustelu on arvioinut aiemmin, että Venäjä pystyy tuottamaan enimmillään noin 130 pitkän kantaman ohjusta kuukaudessa. Tässä ei Vadim Skibitskyin mukaan ole tapahtunut muutosta. Hän kertoo, että tuotantoa pyritään myös lisäämään. Skibitskyi jatkaa, että esimerkiksi nyt helmikuussa on valmistumassa yhteensä 130 ohjusta, joiden kantama ylittää 350 kilometriä. Lukuun on laskettu mukaan niin ballistiset Iskander- ja Kinzhal-ohjukset kuin risteilyohjuksetkin.

– Vihollisella on tuotantosuunnitelmansa ja ne pyritään täyttämään pakotteiden aiheuttamista komponenttirajoitteista huolimatta.

Ukrainan sotilastiedustelun mukaan Venäjälle on perustettu keskus, jonka tehtävänä on kehittää kotimaisia korvaajia edistyneiden aseiden ulkomaisille osille. Vadim Skibitskyin mukaan venäläisosien käytt on näkynyt ohjusten heikentyneenä laatuna.

Skibitskyi pyytää, että Moskovan tavoitteet huomioitaisiin lännen Venäjä-pakotteissa. Hänen mukaansa ne tulisi kohdistaa ampumatarvikkeiden tuotannon vaatimiin laitteisiin ja muihin korkean teknologian komponentteihin.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)