Ukraina jatkaa lennokki-iskuja: Yöllä roihusi taas jalostamo

Ukrainan iski maanantaina ja tiistain vastaisena yönä ainakin kahteen kohteeseen Venäjällä.
Silminnäkijän kuvaa Syzranin jalostamon palosta. / T.ME/PARAPAX
Silminnäkijän kuvaa Syzranin jalostamon palosta. / T.ME/PARAPAX

Ukrainalaiset lennokit hyökkäsivät teollisuuslaitokseen Syzranissa Venäjän Samaran alueella varhain tiistaina, kertoi Samaran kuvernööri Vjatšeslav Fedoristšev. Telegram-kanavallaan Fedoristšev väitti Venäjän hallintoväelle tutun kaavan mukaisesti, että Venäjän ilmapuolustus oli ampunut kaikki lennokit alas ja että kukaan ei loukkaantunut ollenkaan.

Venäläiset Telegram-kanavat Mash, Shot ja Astra kertoivat, että hyökkäys kohdistui Syzranin jalostamoon, jota ylläpitää valtion omistama energiayhtiö Rosneft. Syzranin laitoksen käsittelykapasiteetti on julkisten lähteiden mukaan noin 8,9 miljoonaa öljytonnia vuodessa.

Edellisen kerran Ukraina iski Syzranin jalostamoon runsaat kaksi viikkoa sitten 19. helmikuuta. Tuolloin tuotanto jouduttiin keskeyttämään. Syzran kärsi vaurioita Ukrainan iskussa myös maaliskuussa 2024.

Syzran sijaitsee noin 800 kilometriä Ukrainasta koilliseen.

Maanantaina Ukraina dronet iskivät myös Rostovin Sohranovkaan. Sohranovkassa sijaitsee kaasunpumppausasema, joka liittyy alueella kulkevaan Sohranovka-Oktjabrskajan kaasuputkeen. Rostovin kuvernöörin Juri Slusarin mukaan iskut sytyttivät tulipaloja kahdessa kohteessa, mutta ne saatiin sammutettua. Slusarin mukaan kukaan ei tietenkään loukkaantunut.

Venäjän armeijan uudelleenjärjestelyt lähellä Suomea vaativat reagointia, kansanedustaja arvioi.
Ruotsalaiset Gripen-hävittäjät tuovat taktiikkaan mukaan uuden elementin.
Kreml suunnittelee lokakuuksi liikekannallepanoa, jota ei sanota liikekannallepanoksi.
Mainos