Verkkouutiset

Omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen vastasi toimittajien kysymyksiin Brysselissä. LEHTIKUVA / AFP, AFP / LEHTIKUVA / JOHN THYS

Tytti Tuppurainen: Fortumin hallitus on tehnyt väistämättömän päätöksen

Ministerin mukaan yhtiön on suojattava rahoitusasemaansa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Omistajaohjausministeri Tytti Tuppuraisen (sd.) mukaan energiayhtiö Uniperin siirtyminen Saksan omistukseen mahdollistaa Fortumille tappioiden rajauksen.

– Fortumin hallitus on tehnyt väistämättömän päätöksen poikkeuksellisen epävarmassa tilanteessa. Fortumin on suojattava rahoitusasemaansa tavalla, jolla yhtiön kyky suoriutua perusliiketoiminnastaan säilyy, Tuppurainen kertoo tiedotteessa.

Ministerin mukaan valtio on asettanut yhtiölle strategisen intressin, jonka turvaaminen on valtio-omistajan näkökulmasta ensisijaisen tärkeää.

– Valtio-omistajan tavoitteena on ollut, että Fortum varmistaa neljän miljardin euron osakaslainan takaisinmaksun ja neljän miljardin euron emoyhtiötakauksen vapautumisen, ja että neuvotellun ratkaisun johdosta yhtiön omistajat eivät joudu Uniperin kriisin vuoksi pääomittamaan Fortumia, Tuppurainen toteaa.

Fortum kertoi tänään, että se on päättänyt myydä koko omistuksensa saksalaisessa energiayhtiö Uniperissa. Saksan valtiosta tulee Uniperin enemmistöomistaja.

LUE MYÖS:
Fortum myy omistuksensa Uniperista Saksan valtiolle 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)