Verkkouutiset

Työttömien keskusjärjestö: Tilastot vääristävät työllisyyttä

Keskusjärjestö vaatii aktiivimallin perumista.

Työttömien keskusjärjestön mukaan alkuviikolla esitetyt työllisyystilastot eivät vastaa todellisuutta. Keskusjärjestö vaatii tiedotteessaan, että hallituksen tulisi puhua selkeämmin työllisyysluvuista.

Keskusjärjestön mukaan tilastoissa jopa 500[nbsp]000 suomalaista esiintyy työllisinä, vaikka he todellisuudessa tekevät ilmaistyötä. Tilastoissa aktiivimallin mukaisessa työkokeilussa tai työtoiminnassa olevat kuuluvat työllisiin.

Nollatuntisopimuksella tai yhden tunnin viikossa työskentelevä on tilastollisesti työssäkäyvä. Karenssiin joutuneet eivät järjestön mukaan näy tilastoissa työttöminä.

Työttömien keskusjärjestö vaatii hallitukselta aktiivimallin perumista ja sen aiheuttamien taloudellisten ongelmien korvaamista. Järjestön mukaan aktiivimallin vaikutukset työllisyystilastoihin ovat olleet tilastoja harhauttavia.

Keskusjärjestö toivoo hallitukselta keskittymistä työllisyyden ja toimeentulon parantamiseen sanktiomallien hiomisen sijasta.

Alkuviikolla julkaistuissa tilastoissa työllisyys nousi 71,8 prosenttiin. Hallitus asetti hallituskauden tavoitteekseen 72 prosentin työllisyysasteen.

Uusimmat

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)