Työnantajan mukaan lakot perustuvat palkansaajien itse lietsomaan uhkakuvaan

OAJ, JHL ja Jyty ovat ilmoittaneet uusista lakoista yksityiselle opetusalalle 13.-16. toukokuuta.
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n lakkovahti Helsingin Saksalaisen koulun ulko-ovilla Helsingissä 24. huhtikuuta 2024. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n lakkovahti Helsingin Saksalaisen koulun ulko-ovilla Helsingissä 24. huhtikuuta 2024. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI

Lakkojen kohteena on tällä kertaa myös musiikkialan oppilaitoksia. Palkansaajaliittojen huhtikuussa toteuttamat lakot kohdistuivat noin 19 000 lapseen ja nuoreen yksityisissä oppilaitoksissa. Laajenemisen myötä lakot koskettaisivat 35 000 koululaista ja opiskelijaa.

– Lakot perustuvat ammattiliittojen itse lietsomaan uhkakuvaan siitä, että palkkaerot saattavat tulevaisuudessa kasvaa. On surkuhupaisaa, että kunta-alalle tehdyllä palkkaohjelmalla oli tarkoitus kuroa umpeen palkkaeroja suhteessa yksityiseen sektoriin ja nyt sillä perusteellaan yksityisen sektorin lakkoja, sanoo Sivistan työmarkkinajohtaja Hanne Salonen tiedotteessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hänen mukaansa palkansaajaliittojen viestinnässä pyritään luomaan mielikuva siitä, että kuntien palkkaohjelma johtaisi vääjäämättä siihen, että yksityiset oppilaitokset jäisivät palkoissa jälkeen.

Sivistan mukaan kuitenkin OAJ:n huhtikuussa hylkäämän sovintoedotuksen myötä taulukkopalkkoihin ja -palkkioihin esimerkiksi yksityisissä peruskouluissa ja lukioissa vuosille 2022-2024 tehdyt korotukset olisivat olleet lähes prosenttiyksikön korkeammat kuin kuntien kouluissa.

– Lähes kaikki OAJ:n päättäjät työskentelevät kunnissa ja kuntapuolen palkkaohjelmaa yritetään nyt lakoin runnoa yksityiselle sektorille ilman, että alalla olisi palkkaohjelmalle faktoihin pohjautuvaa perustelua, Salonen sanoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Yksityisellä sektorilla työnantajat eivät ole sidottuja työehtosopimuksen minimipalkkoihin, ja ansiot nousevat myös muilla perustein kuin sopimuskorotuksina, hän jatkaa.

Sivista muistuttaa, että tilastojen mukaan opettajien ansiot vastaavat hyvin muiden korkeakoulutettujen ansioita.

– Vlittävätkin selvästi, kun pitkät palkalliset vapaat otetaan huomioon.

Hallitus tuo lakiin järeät keinot kitkeä työperäinen hyväksikäyttö ja turvata reilu kilpailu yrityksille.
Mainos