Hallituksen tavoitteena on lisätä reilua ja avointa kilpailua. Hallitus esittää useita muutoksia, joilla lisätään kilpailua julkisissa hankinnoissa ja rajoitetaan sidosyksiköiden käyttöä. Hallitus antoi tänään eduskunnalle esityksen, jolla muutetaan hankintalakia ja erityisalojen hankintalakia.
Julkisia hankintoja tehdään noin 38 miljardilla eurolla vuodessa. Kilpailu julkisissa hankinnoissa on kuitenkin verrattain vähäistä: 40 prosenttiin kilpailutuksista osallistuu enintään kaksi tarjoajaa.
– Parannamme erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten mahdollisuuksia osallistua julkisten hankintojen kilpailutuksiin ja varmistamme, että verorahoja käytetään järkevästi. Toimivat markkinat ja reilu kilpailu ovat avainasemassa talouskasvun vauhdittamisessa. Uudistus sisältää lukuisia pitkään kaivattuja parannuksia hankintojen valmisteluun ja kilpailun lisäämiseen, työministeri Matias Marttinen sanoo tiedotteessa.
Uudistuksella kannustetaan markkinoiden parempaan huomioimiseen tarjouskilpailun valmistelussa. Hallitus esittää, että avoimella menettelyllä toteutettu, niin sanotun EU-kynnysarvon ylittävä tarjouskilpailu olisi lähtökohtaisesti uusittava, jos kilpailutuksessa on vain yksi tarjoaja.
Jos hankinta olisi valmisteltu markkinakartoitusta hyödyntäen, kilpailutusta ei tarvitsisi uusia. Markkinakartoituksen tekeminen olisi jatkossakin vapaaehtoista, mutta sen tekemiseen kannustettaisiin nykyistä laajemmin.
Jatkossa suuremmat julkiset hankinnat tulisi jakaa osiin, jotta pienemmillä yrityksillä olisi enemmän mahdollisuuksia osallistua kilpailuihin.
Julkiset toimijat voivat tehdä niin sanottuja in-house -hankintoja eli hankintoja sidosyksiköiltään kilpailuttamatta. Hallitus esittää, että hankintayksikön tulisi jatkossa omistaa vähintään 10 prosenttia yhtiömuotoisesta sidosyksiköstä, jotta hankintayksikkö voisi hyödyntää sidosyksiköitä tarvitsemiensa palvelujen ostamisessa.
– Markkinoiden toimivuutta haittaavat kymmenien ja satojen osakkaiden sidosyksikköyhtiöt erityisesti tukipalvelualoilla, joilla on olemassa toimivat yksityiset markkinat.
-In-house-yhtiöistä on tullut markkinahäiriköitä, Marttinen sanoi mediatilaisuudessa.
– Muutos lisää kilpailua, mutta samalla varmistamme, että kunnilla ja hyvinvointialueilla on jatkossakin vaihtoehtoja palveluiden järjestämiseen, Marttinen painottaa.
Hankintayksiköiden olisi jatkossakin mahdollista tuottaa itse palveluita ja ostaa sidosyksiköiltä ulkoisten kilpailutusten lisäksi. Kunnat ja hyvinvointialueet voisivat hyödyntää yhteishankintoja ja muodostaa hankintarenkaita, joissa useampi toimija hyödyntää samaa kilpailutusta.
Sidosyksikköjä koskevaan sääntelyyn sisältyisi tiettyjä poikkeuksia. Omistusvaatimus ei koskisi pieniä, lakisääteistä tehtävää hoitavia sidosyksiköitä, kuten kirjastojen tietojärjestelmäpalveluita, eikä vesihuoltolaitoksia. Jätehuoltoa koskeva poikkeus on tarkoitus säätää osana valmistelussa olevaa jätelain uudistusta.
Lisäksi terveyspalveluissa sidosyksiköiden kanssa tehtyjä sopimuksia voitaisiin hyödyntää pidempään. Näin voitaisiin turvata palveluiden jatkuvuus.
Hallituksen esitys tulisi voimaan mahdollisimman pian. Sidosyksiköiden vähimmäisomistusta koskeva säännös tulisi sovellettavaksi lain voimaantulon jälkeen porrastetusti.





