Verkkouutiset

LEHTIKUVA / TIMO HEIKKALA

Työmies on palkkansa ansainnut – ja hoitaja palkkaohjelman

Blogi

Kirjoittaja ihmettelee, miksei hoitajien palkka-asia tule kuntoon poliitikkojen puheista huolimatta.
Antti Palola
Antti Palola
Antti Palola on STTK:n puheenjohtaja.

Kunta-alan neuvottelukierros on osoittautunut ennakoitua huomattavasti vaikeammaksi kokonaisuudeksi. Järjestöt ovat esittäneet palkkaohjelmia, jotka usean vuoden aikana korjaisivat alan palkkojen jälkeenjääneisyyttä. Jokainen järjestö ja ammattiryhmä on varmasti ohjelmansa ansainnut, mutta keskityn nyt yhteen ryhmään eli hoitohenkilöstöön.

Sanotaan, että työmies on palkkansa ansainnut. Mutta ovatko hoitajat ansainneet oman palkkaohjelman?

Olipa meillä mitkä tahansa vaalit, aina niitä ennen kaikki poliitikot puolueesta riippumatta lupaavat laittaa hoitajien palkka-asiat kuntoon. Se on ymmärrettävää, sillä hoitoalan henkilöstö on koulutettu, hyvin naisvaltainen ja varsin aktiivinen äänestäjäryhmä.

Mistä ihmeestä sitten johtuu, että asia ei tule kuntoon? Siitäkö, että ala on naisvaltainen ja aikojen saatossa naisvaltaiset alat ovat jääneet miesvaltaisten jalkoihin?

Sairaanhoitajan ja insinöörin koulutus on yhtä pitkä. Työtehtävien vaativuudessa ei pitäisi objektiivisesti katsoen olla isoja eroja. Mutta palkoissa on merkittävä ero. – Kun siis koulutus ja tehtävien vaativuus ovat samalla viivalla, mistä siis johtuu, että ihmisen hoitamisen ja hengissä pitämisen katsotaan olevan vähemmän tärkeää kuin koneiden ja laitteiden hoitaminen ja käynnissä pitäminen? Myönnän, että vertaus on vahvasti yleistävä – mutta yhtä kaikki: se on hyvin kuvaava.

Onko arvomaailmassamme jotakin vinksallaan? Onko ihmisen hoitaminen todellakin vähemmän arvokasta kuin koneiden? Eikö koneen pysähtyminen ja kylmeneminen ole aivan eri mittaluokan asia kuin ihmisen sairastuminen ja kuolema? Mikä voi inhimillisesti ottaen olla tärkeämpää ja arvokkaampaa kuin sairaiden tai vanhusten – yleensä ihmisten – hoitaminen?

***

Korona-aikana hoitajien työ sai – ainakin aluksi – osakseen julkisuudessa arvostusta ja kauniita sanoja. Mitä pidemmälle koronan kanssa on edetty, keskustelu hoitajien työtaakasta on hiljentynyt, vaikka korona ei ole maasta eikä maailmasta hävinnyt.

Sanontakin tietää, että ”kissa kiitoksella elää”, mutta ei suomalainen hoitaja. On perusteltua kysyä, eikö päättäjille missään vaiheessa tullut mieleen osoittaa hoitotyön ja sitä tekevien arvostamista esimerkiksi rahallisella kertakorvauksella.

Ei ilmeisesti tullut. Työn arvostaminen kiitoskortein, pizzakupongein tai rakennuksia valaisten oli lähinnä loukkaus koronan vastaisen taistelun etujoukoissa olleiden työtä kohtaan. Jos joku vielä uskoi ikiaikaiseen myyttiin, jossa kutsumusammatissa oleva ”sisar hento valkoinen” liihottaa pitkin sairaalan käytävää, hänen on korkea aika tarkastaa asenteitaan.

Hoitaessaan sairaita hoitajat eri tehtävissä altistivat oman ja läheistensä terveyden joka päivä koronatartunnalle. Jatkuva huoli ja stressi sairastumisesta vaikuttaa henkiseen tilaan. Tämä on myös asia, jota sietäisi tutkia tarkemmin.

Monet vastaavan koulutuksen saaneet ja asiantuntijatyötä tekevät ammattiryhmät siirtyivät koronan puhjettua etätyöhön, jota on jatkunut aina näihin päiviin asti ja edelleen. Toisilla työ on edelleen sen luonteen vuoksi jopa täysin läsnätyötä, jossa on joka päivä mentävä työpaikalle. Tähän joukkoon kuuluu myös hoitohenkilöstö. Korkeasta koulutuksesta ja asiantuntijuudesta huolimatta perinteinen läsnätyö on hoitotyön pääasiallisin muoto.

***

Hoitajien työtaistelun tiimoilta on ollut mielenkiintoista seurata viranomaisten heräämistä ja tormakoitumista potilasturvallisuuden vaarantumiseen. Sairaaloiden jatkuvan vajaamiehityksen seurauksista potilasturvallisuuteen on työrauhan vallitessa täydellisesti vaiettu. En myöskään ole huomannut yhdenkään valvovan viranomaisen tätä ennen tulevan julkisuuteen toteamaan, että sairaaloiden jatkuva alimiehitys johtaa ihmishenkien menetyksiin. Miksi tämä korvia vihlova hiljaisuus?

Terveydenhuolto ja sairaanhoito ovat siinä mielessä erityisiä aloja, että niissä toiminnot turvataan pitkälti henkilöstön vuoronvaihdoilla ja ylitöillä. Tämä viestii siitä, että jo nyt sairaanhoito on räikeästi alimitoitettu. Mikä mahtaa olla tilanne kymmenen vuoden kuluttua, jos asiaa ei nyt korjata?

Hoitajat pyrkivät aika ajoin saamaan alan palkkauksen kuntoon laillisin työtaistelukeinoin. Valitettavasti tällä ammattiryhmällä ei ole samaa mahdollisuutta käyttää painostuskeinoja kuin muilla. Hallitus – olipa se minkä värinen tahansa – vesittää laillisen työtaistelun uhkaamalla pakkolailla ja vetoamalla potilasturvallisuuteen. Potilasturvallisuus painuu unholaan työrauhan palattua.

***

Vastaan alussa esittämääni kysymykseen itse: kyllä ovat ansainneet.

Asia pitäisi korjata kertarysäyksellä ja kunnon korotuksella eikä pieninä osasina ja pitkällä aikavälillä. Perusteluni on hyvin yksinkertainen ja kaikkien ymmärrettävissä: Väestömme ikärakenteesta johtuva hoitotarpeen kasvu ja hoitoalan henkilöstön ikärakenteesta johtuva eläköitymien lähivuosina tarkoittaa, että hoitoalallamme on hätätila jo nyt.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta

Suosittelemme

MAINOS