Verkkouutiset

Kokoomuksen kansanedustaja Saara-Sofia Siren. LEHTIKUVA / ANNI AGREN

”Työmarkkinoiden uudistuksia ei tehdä ketään vastaan”

Kokoomusedustaja odottaa vasemmisto-oppositiolta vaihtoehtoja talouden parantamiseksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja Saara-Sofia Sirén painottaa hallituksen työmarkkinauudistusten välttämättömyyttä Suomelle kokoomuksen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuorossa eduskunnan keskustellessa välikysymyksestä työmarkkinatilanteessa.

– Nyt työelämäuudistuksia viimein toteutetaan. Uudistuksilla joustavoitetaan työmarkkinoita tukemaan kilpailukykyä, työllisyyttä ja talouden kasvua, Sirén sanoo

Siren muistuttaa, että suomalainen sopimisen kulttuuri ei ole poistumassa mihinkään. Työmarkkinoiden on kuitenkin välttämätöntä uudistua.

– Suomalaisessa yhteiskunnassa työmarkkinajärjestöillä on tärkeä rooli työehtosopimusten neuvottelijoina. Tämä sopimisen perinne säilyy vahvana ja muuttumattomana myös jatkossa, Sirén jatkaa.

– Kansainvälisessä kilpailussa suomalainen työntekijä ja työnantaja eivät ole toisiaan vastaan, vaan samalla puolella. Kilpailua käydään yhteisessä Suomen-joukkueessa, Suomen puolesta, Sirén sanoo.

Siren peräänkuuluttaa puheessaan vasemmisto-opposition vaihtoehtoja työllisyyden ja talouden parantamiseksi.

– Uudistuksia voi vastustaa, mutta samalla olisi kyettävä esittämään uskottava vaihtoehto talouden tasapainottamiseksi ja työllisyyden lisäämiseksi. Vaihtoehtoisia keinoja näihin tavoitteisiin pääsemiseksi on välikysymyksen tehneiltä oppositiopuolueilta kuulunut vähänlaisesti, Sirén sanoo.

Siren painottaa, että väitteet Suomen työmarkkinamallin luomasta palkkakuopasta eivät pidä paikkaansa. Mitä paremmin vientiyrityksemme pärjäävät, sitä enemmän julkisen sektorin palkanmaksukyky vahvistuu.

– Suomen työmarkkinamallin uudistaminen on myös julkisten ja naisvaltaisten alojen etu. Esimerkiksi hoitajat tai varhaiskasvattajat eivät voi päästä pois palkkakuopasta, jos julkisen talouden velkaantuminen jatkuu. Palkkakuopasta noustaan pois silloin, kun Suomessa on työmarkkinamalli, joka vahvistaa julkista taloutta, Sirén sanoo.

– Me kokoomuksessa toivomme, että uudistuksilla ei peloteltaisi, vaan voisimme kaikki kääntää katseen hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden turvaamiseen. Näitä uudistuksia ei tehdä ketään vastaan, vaan Suomen puolesta, Sirén päättää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)