Makuuhuoneen ikkunat kannattaa avata heti aamulla, vaikka ulkona olisikin kylmä.
Taustalla on arkinen syy. Tšekkiläisen Dům a zahrada -sivuston mukaan lyhyt ja tehokas tuuletus poistaa yön aikana kertynyttä kosteutta ja voi samalla ehkäistä homeen syntymistä.
Ihminen menettää kahdeksan tunnin unen aikana hengityksen ja hikoilun kautta arviolta noin 0,5–1 litraa vettä. Jos makuuhuoneessa nukkuu kaksi ihmistä, huoneilmaan voi päätyä yön aikana huomattava määrä kosteutta.
Ongelma korostuu syksyllä ja talvella, kun kosteus tiivistyy helposti asunnon kylmille pinnoille. Tavallisin merkki tästä ovat huurtuvat ikkunat.
Jos kostea ilma jää asuntoon pitkäksi aikaa, olosuhteet voivat muuttua homeelle suotuisiksi. Riskipaikkoja ovat ikkunoiden ympäristö, huoneiden kylmät nurkat sekä seinän ja tiiviisti sitä vasten sijoitettujen huonekalujen välit.
Ikkuna kunnolla auki
Tšekkiläismedia suosittelee avaamaan ikkunan aamulla kokonaan ja tekemään mahdollisuuksien mukaan asuntoon ristivedon. Syksyllä jo noin viiden minuutin tehokas tuuletus voi riittää, joskin tarvittava aika riippuu kodin koosta ja asukkaiden määrästä.
Sen sijaan ikkunan pitäminen pitkään vain raollaan ei ole yhtä tehokasta. Se voi jäähdyttää ikkunan ympärillä olevia rakenteita ilman, että sisäilma ehtii vaihtua kunnolla.
Samalla makuuhuoneesta poistuu yön aikana kertynyttä hiilidioksidia ja tunkkaista ilmaa. Lähteen mukaan kuivempi ulkoilma lämpenee tuuletuksen jälkeen nopeasti, joten lyhyt tuuletus ei välttämättä merkitse suurta lämpöhukkaa.
Myös sänky kannattaa jättää hetkeksi petaamatta. Peiton, tyynyn ja patjan tuulettaminen auttaa haihduttamaan niihin yön aikana kertynyttä kosteutta.