Tämä globaali terveysuhka on luultua yleisempi

Ruotsalaistutkijat löysivät uusia antibiooteille vastutuskykykyisiä resistenssigeenejä.
Antiobiooteille vastustuskykyisten bakteerien pelätään muodostaman maailmanlaajuisen terveysuhan. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Antiobiooteille vastustuskykyisten bakteerien pelätään muodostaman maailmanlaajuisen terveysuhan. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Antiobioottiresistentit bakteerit ovat jo pitkään huolestuttaneet asiantuntijoita, ja antiobiooteille vastustuskykyisten bakteerien on varoitettu olevan lähivuosien suurimpia kansainvälisiä terveysuhkia. Yle uutisoi vuonna 2020 Britannian hallituksen tilanneen joitakin vuosia aikaisemmin raportin, jossa varoitettiin jopa kymmenen miljoonan ihmisen kuolevan vuonna 2050 vastustuskykyisten bakteerien aiheuttamiin infektioihin. Tämä tekisi niistä syöpään verrattavissa olevan globaalin kuolinsyyn.

Tuoreen tutkimuksen mukaan vastustuskykyiset bakteerit saattavat olla luultua huomattavasti yleisempiä. Göteborgin Chalmersin teknillisessä korkeakoulussa laaditusta tutkimuksesta uutisoi SVT.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Uusia, aikaisemmin tuntemattomia resistenssigeenejä on erittäin paljon. Näitä geenejä esiintyy useissa bakteereissa, tutkija Erik Kristiansson kertoo.

– Monet näistä uusista resistenssigeeneistä esiintyvät myös bakteereissa, joiden tiedetään aiheuttavan infektioita. Niitä esiintyy tavallisissa, sairauksia aiheuttavissa bakteereissa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Chalmersin tutkijat analysoivat työnsä aikana 630 miljardia DNA-sekvenssiä. Ihmisen vatsabakteereista löydetyistä resistenssigeeneistä 75 prosenttia oli aikaisemmin tuntemattomia, Kristiansson kertoo.

– On tärkeää, että saamme lisää tietoa siitä, miten bakteereista tulee antibiooteille vastustuskykyisiä.

– Tämä koskee etenkin uusia resistenssigeenejä, sillä yhdenkin geenin leviäminen voi johtaa sekä suuriin kustannuksiin että laajaan inhimilliseen kärsimykseen ja kuolemaan, Kristiansson sanoo.

Tuore valvonta paljastaa laajoja puutteita kosmetiikkatuotteissa.
Viranomaiset varoittavat legionellariskistä.
Uniongelmista kärsinyt psykologian opiskelija testasi eri menetelmiä itseensä.
Mainos