Suomen Unifil-joukkoja Libanonissa elokuussa 2015. LEHTIKUVA / HANDOUT / JOONA AROLA PUOLUSTUSVOIMAT

Tutkija vaatii Suomea evakuoimaan joukot Libanonista: ”Joutuuko joku ensin kuolemaan”

Suomi osallistuu YK:n UNIFIL-operaatioon runsaan 200 sotilaan voimin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen tulisi evakuoida Libanonissa kriisinhallintaoperaatiolla olevat sotilaat, ehdottaa Ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija Charly Salonius-Pasternak.

– Riskitaso on noussut merkittävästi, UNIFIL-operaatiolla ei ole mitään edellytyksiä panna mandaattiaan täytäntöön, ja mitä kauemmin odotamme, sitä riskialttiimpaa vetäytyminen on, Salonius-Pasternak luettelee.

– Suomalaisten joukkojen evakuointi ei vaikuttaisi Libanonin kokonaisturvallisuuteen. Kukaan ei katsoisi pahalla.

Suomi osallistuu YK:n UNIFIL-operaatioon runsaan 200 sotilaan voimin. Yhteensä syyskuussa Libanonissa oli operaatiolla sen sivujen mukaan 10 058 henkilöä. Suurin edustus on Indonesiasta: 1231 sotilasta. Suomen 205 ihmisen edustus on kuitenkin suurempi kuin esimerkiksi Itävallan, jolla on 165 ihmistä tai Britannian ja Hollannin, joilla on kullakin yksi edustaja.

Salonius-Pasternak muistuttaa, että suomalaisia sotilaita on vuosikymmenien saatossa sekä siepattu että surmattu Libanonissa. Joutuuko joku kuolemaan siksi että Suomi voi YK:ssa sanoa tukevansa YK:n toimintaa, hän kysyy.

Salonius-Pasternak on erikoistunut kriisinhallintaan ja rauhanturvaoperaatioihin. Hän esitti ensimmäisenä Suomessa vuonna 2009 arvion siitä, että osallistuessaan Isaf-kriisinhallintaoperaatioon Afganistanissa Suomi oli sodassa. Kun Yhdysvallat vuonna 2021 veti joukkonsa pois ja Taleban voitti, tulivat tutkijat vuonna 2022 samaan johtopäätökseen. Kyseessä oli sota, josta annettiin julkisesti hyvin värittynyt kuva.

Tutkija toivoo päätöksentekoon nyt realismia.

– Joudumme varmaan odottamaan noin 25 vuotta, ennen kuin selviää, onko sittenkin niin että puolustusvoimat, puolustusministeriö, ulkoministeriö ja TP-UTVA (Tasavallan presidentin ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivalokunta) ovat olleet eri linjoilla tässä kysymyksessä, missä arvot ovat moninaiset ja realismi tärkeää.

UNIFIL-operaatio otti itsekin tilanteeseen kantaa tiistaina. Sen mukaan Libanonin rajan ylittäminen on loukkaa maan alueellista koskemattomuutta ja kaikki osapuolten tulisi pidättäytyä tällaisesta eskaloinnista joka johtaa vain lisääntyvään väkivaltaan ja verenvuodatukseen.

Kansainvälisillä kriisinhallintaoperaatioilla on kuollut varsin vähän suomalaisia. Yksi heistä kuitenkin sai surmansa juuri Libanonissa ja vieläpä Israelin pommituksessa, kun Israel hyökkäsi Libanonia vastaan vuonna 2006. Yksi kuolleista oli sotilastarkkailijana toiminut kapteeniluutnantti Jarno Mäkinen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
Korkeakoulut

Onko woken valtakausi taittumassa?

Tekopyhäksi paljastunut ideologia hiipuu USA:n yliopistoissa, professori Jukka Savolainen arvioi näkökulmassaan.

Korkeakoulut

Onko woken valtakausi taittumassa?

Tekopyhäksi paljastunut ideologia hiipuu USA:n yliopistoissa, professori Jukka Savolainen arvioi näkökulmassaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)