Tutkija paljastaa: Donald Trump jätti mainitsematta Kremlin vaalihäirinnän

Tutkijan mukaan Yhdysvaltain presidentti käänsi Venäjän ja Kiinan roolit päälaelleen.
Donald Trump piti vaaliturvallisuutta käsitelleen puheensa torstaina. AFP / LEHTIKUVA / SAUL LOEB
Donald Trump piti vaaliturvallisuutta käsitelleen puheensa torstaina. AFP / LEHTIKUVA / SAUL LOEB

Wienissä sijaitsevan Central European University -yliopiston tutkija Anton Shekhovtsov toteaa blogissaan, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trump jätti torstain puheessaan tarkoituksella mainitsematta kiistattoman Venäjää koskevan vaalihäirintäaineiston.

Trump piti torstaina pitkän puheen Yhdysvaltain vaalien turvallisuudesta ja julkisti runsaasti aiheeseen liittyviä tiedusteluasiakirjoja. Hän keskittyi puheessaan Kiinaan ja luki ääneen CIA:n tiedusteluraportteja, joiden mukaan Kiinan kommunistinen puolue on vuodesta 2018 lähtien pyrkinyt hyödyntämään kaikkia yhdysvaltalaisia ja ulkomaisia Trumpia vastustajia toimijoita vähentääkseen hänen kannatustaan, pakottaakseen hänet eroamaan tai estääkseen hänen uudelleenvalintansa maan presidentiksi.

Trump mainitsi Venäjän täsmälleen kerran noin kuusitoista minuuttia kestäneen puheensa aikana. Se tapahtui hänen siteeratessaan tiedusteluarviosta poimittua luetteloa Yhdysvaltojen vastustajista, joilla oli kyky vaarantaa Yhdysvaltain vaali-infrastruktuuri. Yhtään venäläistä operaatiota, venäläistä toimijaa tai Venäjän aikomuksia ei käsitelty.

– Kyse ei ole vähäpätöisestä sivuutuksesta, Shekhovtsov toteaa.

– Samat asiakirjat, joihin presidentti vetoaa, sisältävät seitsemän johtopäätöstä Venäjän vaalihäirinnästä. Niihin Trumpin puhe ei tarttunut lainkaan.

Tiedusteluraporteissa todetaan, että Venäjä toteutti useita vaikuttamisoperaatioita, joiden tavoitteena oli mustamaalata Joe Bidenin presidenttiehdokkuutta ja demokraattista puoluetta, tukea Trumpia, horjuttaa kansalaisten luottamusta vaaliprosessiin ja syventää Yhdysvaltojen yhteiskunnallista jakautumista. Mikään osa raporteista ei ole kiistanalainen, Shekhovtsov kirjoittaa.

– Tiedusteluarvioiden mukana julkaistu sisäinen kirjeenvaihto osoittaa, että tiedusteluyhteisön ainoa merkittävä analyyttinen erimielisyys koski Kiinaa. Venäjää koskevat johtopäätökset pysyivät koko ajan arvioiden keskeisenä, kiistattomana osana. Tämän asetelman presidentin puhe käänsi päälaelleen: kiistanalaisesta Kiinaa koskevasta aineistosta tuli pääuutinen, ja kiistaton Venäjää koskeva aineisto katosi kokonaan, hän tiivistää.

Euroopan journalistiliitto tuomitsee uudet rajoitukset.
Presidentti syyttää naapurimaata tahallisesta laiminlyönnistä.
Kansanedustajan mukaan seuraavien 48 tunnin aikana selviää, onko väitteiden tueksi luvassa aidosti uutta tiedustelutietoa.
Mainos