Professori Jussi P. Laine toteaa Iltalehdelle, että eritoten Venäjän propagandakoneisto voi hyötyä äkillisistä ja rajuista päätöksistä. Suomi pyrittäisiin näyttämään venäläisvastaisena.
– Ottaen huomioon, että Suomessa on kuitenkin huomattavan paljon esimerkiksi kaksoiskansalaisia, jotka ovat tottuneet liikkumaan rajan yli varsin helpolla, hän sanoo.
– Venäjähän pystyy halutessaan käyttämään tämän tyyppistä sulkua ikään kuin merkkinä siitä, että Suomi hankaloittaa Suomessa asuvien venäjänkielisten ja Venäjän kansalaisuuden omaavien henkilöiden elämää. Ja tämähän saattaa Venäjän propagandassa antaa lisäpuhtia sille, että Venäjän pitää miettiä jatkotoimenpiteitä eli tämäntyyppistä kiusaamista, Laine jatkaa.
Rajasulkuja käsittelevien tutkimusten mukaan rajanylityspaikkoja sulkemalla tai niitä kiristämällä liikehdintäpaine on yleensä kasvanut Laineen mukaan rajanylityspaikkojen välissä maasta riippuen.
– Täällä pohjoisessahan on talvi tietysti kiristymässä, jolloin riski on siinä, että henkilöt jäävät pakkasessa jumiin rajojen väliselle alueelle. Siellähän on tällainen pieni no man’s land -vyöhyke välissä. Siinä tilanteessa Suomella voi olla aika suuri kynnys pakottaa heitä kääntymään takaisin, Laine sanoo Iltalehdelle.
Hän on kuitenkin ehdottomasti rajaliikenteen rajoittamisen puolella.
– Katson kuitenkin niin, että täyssulku saattaa olla rankka veto siinä määrin, että rajalla pystytään paremmin kontrolloimaan tilannetta.